Jukka Nevala

Lataa puhe pdf:nä tästä.

Pieni tyttö odottaa malttamattomana koulun lukukauden alkua. Hän on saanut itselleen uuden koululaukun, joka on väriltään keltainen. Mennessään kouluun jotkut koululaiset huomauttavat koulun pihalla hänelle: sinulla on suruton koululaukku. Kotona lapsi kysyy äidiltään: ”Äiti, millainen on suruton laukku?” Hymyillen äiti sai selittää mistä oli kyse. Kirkkaita värejä ei siinä pohjalaisessa kylässä käytetty.

Ehkäpä enää ei vaadita tummia sävyjä käytettäväksi, eivätkä kirkkaat värit kerro suruttomuudesta. Aika on muuttunut. Harvoin kuulee enää sanaa suruton. Tai sana on saanut uuden sisällön. Tänään onkin hyvä pyrkiä suruista vapaaseen elämään, iloiseen ja helppoon elämään, menestykseen. Silti hymyilevätkin kasvot kätkevät usein elämän tyhjyyden menestyksenkin keskellä.  

Kun heränneet aikanaan puhuivat suruttomuudesta, he kantoivat huolta omasta vaelluksestaan ja Jumalan tahdon mukaisesta elämästä omalla kohdallaan. Suruttomuus merkitsi taivasnäköalan kadottamista omasta elämästä. Tätä pelättiin syystäkin. Kyse ei ollut suruista vapaasta elämästä, vaan osattomuudesta uskosta Kristukseen, välinpitämättömyydestä Jumalan suhteen. Suruttomuuden tilassa ei ollut tilaa ja aihetta kysellä Jumalan tahtoa. Puuttui nöyryys ja arkuus elämän ihmeen edessä. Siksi vieläkin veisaamme rukouksena: ”Me varromme kevättä tuoretta, me pelkäämme suruttomuutta.”

Jos ei elämä meille muuta opeta, se opettaa hiljaa kävelemään, sanoo kansanviisaus. Elämällä on tapana palauttaa meidät pienelle paikalle. Lähtöruutuun. Itse elämä saarnaa meille elämän lakia ilman pehmennyksiä. Sitä, kuinka meidät riisutaan omista voimistamme ja mahdollisuuksistamme. Meidän tehtävämme on sen sijaan julistaa evankeliumia ilman rajoja. Jumalalla on varaa olla kohdallamme ylitsevuotavaisen armollinen. Ehkäpä juuri siksi, että näkisimme selvemmin suuren Jumalan, hänen rakkautensa ja mahdollisuutensa meidän elämässämme. Synti ja suruttomuus on oikeastaan ohikulkemista. Lähimmäisen ja Luojamme ohittamista huomaamatta. Sellaista surutonta elämäntapaa saa ja voi pelätä, jossa kumpaakaan ei oteta huomioon. Ei Luojaamme eikä lähimäistämme. Niin helposti ajaudumme kohdallamme tällaiseen suruttomuuteen.

Viime kädessä suruttomuus, josta kannetaan huolta omalla kohdalla, onkin osattomuutta Jumalan sanan lupauksista, niiden katoamista elämästämme. Meidänkin tulisi oppia luottamaan Sanan lupauksiin. Aivan kuin sadanpäämies Raamatussa: ”Sano vain sana, niin minun palvelijani paranee.” Sanat sanottiin Vapahtajallemme. Sairauden, köyhyyden ja ahdistusten yllättäessä virkamiehellä ei ollut varaa jäädä pohtimaan, oliko Jeesuksen sana voimallinen tai voisiko hän parantaa palvelijan. Hänelle riitti Jeesuksen sana. Hän uskoi Kristuksen Sanan voivan parantaa. Se riitti.

Saamme seurata Vapahtajaa, joka ei katsonut saalikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä, otti orjan muodon ja tuli ihmiseksi. Tällaisen Vapahtajan syliin, hänen käsiinsä, saamme jättää koko elämämme. Virsirunoilija Jonas Lagus kirjoitti aikanaan: ”Ihmisen on suostuttava olemaan perin pohjin kadotettu Luojansa edessä. Tällöin vapaudutaan kaikesta siitä, millä luulemme ansaitsevamme Jumalan hyväksynnän, ja päästään luottamaan yksin Kristukseen. Katso Kristukseen ja etsi Häntä ilman muuta, niin tulet autetuksi hetki hetkeltä.”

Tämä Kristuksen Sana on nyt meidänkin keskellämme. Saamme luottaa siihen. Uskonpuhdistuksen tapahtumapaikalla Wittenbergissä on kaupungin torilla Lutherin patsas, jossa hän pitää kiinni Raamatusta luovuttamattomana sydämensä päällä. Raamattu oli Lutherille luovuttamatonta Jumalan pyhää Sanaa.  Siksi hän kirjoitti aikalaisilleen: ”On ihmeellistä, kuinka Jumala sitoutuu painomusteeseen ja paperille, jossa hänen pyhä sanansa on meille välitetty. Kristus on Raamatun salaisuus, armo on Kristuksen salaisuus.”

Me kaipaamme julistusta elämässämme, joka avaa meille Jumalan sanan, eikä selitä tyhjäksi Jumalan Sanan lupauksia, vaan ammentaa meille siunausta elämämme arkeen. Sana on luotu löydettäväksi. Uskonpuhdistajat korostivat, että parannus on Jumalan sanan, lain ja evankeliumin vaikutusta ihmisessä. Laki osoittaa meidät syylliseksi ja evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta tulee lain murtaman luo ja herättää hänessä uskon anteeksiantamukseen. Suruttomuus näin väistyy. Tässä on evankeliumin ääni kaikissa väreissä.

Psalmin kirjoittaja kirjoittaa tässä aamuhetkessä:

Jumala on kaupunkinsa keskellä. Kaupunki ei järky. Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee.