Simo Korkalainen

Lataa puhe pdf-muodossa tästä.

Myö savolaiset ollaan vaatimattomia. Täällä ei ole tapana kehua retostella. Omia suorituksia vähätellään, vaikka ne olisivat kuinka hyviä. Hienon herkkupöydän ääressä emäntä saattaa sanoa: ”Tässä oes vähä iltakakun tapasta.” Toisaalta meitä moititaan piällysmiehiksi. Piällysmies on henkilö, joka seuraa varsinaisten tekijöiden toimintaa ja antaa sivusta omasta mielestään hyviä neuvoja, ja kokee itsensä tärkeäksi. Maineestamme huolimatta — ja muiden heimojen edustajien avulla — olemme saaneet täällä kaiken valmiiksi. Ja minulla on nyt suuri ilo ja kunnia toivottaa teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi herättäjäjuhlille Nilsiään!

Tänä viikonloppuna olemme koolla monella tapaa pyhällä paikalla. Meillä körteillä ei ole varsinaisesti pyhiä paikkoja saati pyhiinvaelluskohteita, mutta historiallisesti merkittävät paikat voidaan toki tunnustaa.

Herännäisyyden ensimmäisen merkittävän johtajan Paavo Ruotsalaisen hauta sijaitsee tällä juhlakentällä, lohkolla L. Hautakivi on harmaa, karu, pelkistetty. Kivi on toimitettu haudan merkiksi vasta 1884 Iisalmen, Kiuruveden ja Pohjanmaan heränneiden toimesta. Haudan takana nouseva korkea kuusi on kuitenkin varsinainen Ukko-Paavon merkki. Hän itse aikanaan sanoi, että hän on ollut niin piikkinen mies, että hänen haudalleen pitää istuttaa piikkinen puu. Haudalla kasvava kuusi on vuosien varrella haarautunut moneen osaan ja monet niistä ovat jo katkenneet. Kuusi on siis varsin rujo, kuten oli sen alle haudattu mieskin.

Ukko-Paavon hautakivessä on merkintä Wk 63. Se tarkoittaa vuoden 1701 virsikirjaa ja sen virttä 63, joka nykyäänkin tunnetaan Ukko-Paavon virtenä. Tällä virrellä aloitimme nämä juhlat. Samasta virrestä on poimittu näiden juhlien tunnus ”uudistat armollasi”.

Toiseksi olemme pyhällä paikalla siinä mielessä, että olemme siunatulla maalla. Tälle alueelle on haudattu nilsiäläiset vainajat 1730-luvulta 1800–1900-lukujen vaihteeseen. Tällä alueella on myös seisonut Nilsiän kaksi ensimmäistä kirkkoa, joista jälkimmäinen oli vuonna 1797 rakennettu kirkko, jossa Paavo Ruotsalainenkin aikanaan kävi. Siitä on vielä jäljellä kivijalka, joka reunustaa tänä päivänä sankarihautojamme. Samoin jäljellä on juhlaportin vieressä oleva kellotapuli vuodelta 1843. Kun kirkko kävi liian pieneksi, se purettiin kuusi vuotta nykyisen kirkon valmistumisen jälkeen vuonna 1912.

Kolmanneksi olemme pyhällä paikalla ortodoksien näkemyksen mukaan. Kun Aholansaaressa pidettiin viimeksi heränneiden ja ortodoksien kohtaaminen, siellä eräs ortodokseista lausui, että Aholansaari on pyhä paikka, koska siellä on rukoiltu niin paljon. Heidän näkemyksensä mukaan rukous pyhittää paikan. — Tällä paikalla on varmasti rukoiltu paljon. Täällä on rukoiltu aikanaan, kun on käyty rakkaiden haudoilla. Täällä on rukoiltu, kun tällä samalla paikalla on ollut herättäjäjuhlakenttä Nilsiän kaksilla edellisillä herättäjäjuhlilla 1985 ja 1952 ja vuoden 1920 iltaseuroissa. Monta muutakin kertaa on seurat täällä pidetty. Uskon, että tämän viikonlopun aikana tältä juhlakentältä nousee jälleen monta rukousta ääneen lausuttuna, sanattomina huokauksina ja yhteisenä veisuuna.

On kuitenkin niin, että pyhyys ei tarvitse paikkaa. Pyhän voi kokea yllättäen; luonnon rauhassa, kaupungin kadulla, matkalla, tai kotona, tavallisen arjen keskellä.

Mooses kohtasi aikanaan Jumalan palavassa pensaassa. Jumala sanoi silloin hänelle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Pyhällä paikalla olemme aina, kun olemme Jumalan kasvojen edessä. Eli jo silloin, kun käymme rukoukseen yksin tai veisaamaan yhdessä, olemme pyhällä paikalla, koska silloin olemme Jumalan kasvojen edessä. Rukouksessa Kristus on läsnä.

Se ei aina ole helppo paikka. Siinä on turha esittää mitään, sillä Jumala näkee syvälle meidän sisimpäämme. Hän tietää kaiken mitä siellä on, jopa paremmin kuin me itse.

Mutta Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen eteen saamme mennä kaiken sen kanssa, mitä on mielessämme ja sydämellämme. Sinne saamme viedä kaikki ilomme ja kiitoksen aiheemme. Sinne saamme viedä kaikki surumme ja murheemme. Sinne saamme viedä kysymyksemme ja epäilyksemme. Sinne saamme viedä rikkinäisyytemme ja vajavaisuutemme. Siellä meille ei esitetä ehtoja eikä vaatimuksia, ei kysytä uskon määrää tai laatua. Kysymys, joka siellä meille esitetään, on sama, minkä Jeesus kysyi sokealta Bartimaiokselta: Mitä haluat minun tekevän sinulle?

Se on paitsi pyhä paikka, myös armon paikka. Vapahtajan sylissä saamme turvallisin mielin huokaista ja levätä. Sieltä saamme voimaa jatkaa elämäämme. Sieltä saamme Jumalan uudistavaa armoa.
 
Tervetuloa vielä kerran herättäjäjuhlille, pyhälle paikalle, Jumalan kasvojen eteen!