Timo Lappalainen

Lataa puhe pdf-muodossa täältä.

Muistan erään nuorisoryhmän retken Lappiin pääsiäisen tienoilla 1980-luvulla. Odotukset olivat korkealla, kun hiljaisen viikon jälkeen matkasimme paikalliseen kirkkoon kuulemaan ylösnousemuksen ilosanomaa. Saarnassaan pappi kävi läpi paikkakunnan poisnukkuneita ja kuvasi tarkoin heidän arkeaan, paikkoja missä he olivat asuneet ja vaikuttaneet, ja mitä mieleenpainuvaa he olivat jättäneet jälkipolville. Nuorta teologian opiskelijaa harmitti — vähänpä pääsiäisen saarnassa tuntui olevan eväitä etelästä tulleille kirkkovieraille. Vasta vuosikymmenten jälkeen tuo hutipotkulta tuntunut pääsiäissaarna on pikkuhiljaa auennut: pastori halusi antaa toivoa pääsiäiskirkkoon tulleille. Ei armon ja sovituksen osuminen kohdalle edellytä suuria mainetekoja: ihan arkinen ja vaatimatonkin vaellus riittää. Saarnassa kerrattiin paikalliselle yhteisölle sen hyvin tuntemien ihmisten elämää. Jokainen tarina kertoi koristelematta yhden ihmisen kiinnittymisestä hatarinkin säikein siihen toivoon, että pääsiäisen ylösnoussut Herra näkisi ja tunnistaisi hänet omakseen.

Taitaa olla niin, että meitä koskettaa eniten juuri läheisten huolenpito. Meille toivoa antavat ihmiset, jotka tuntevat arkisen elämämme, horjuvan taaperruksemme ja puutteemme. Kuinka väkevältä kuului lähipiiriin kuuluvan iäkkään veturimiehen uskontunnustus sairasvuoteelta: ”tulen sitten siellä rajan toisella puolen teitä porstualla vastaan”...!

***

Eikö sinustakin tunnu, että elämme yhä monimutkaisemmaksi käyvän maailman keskellä? Meitä hämmentävät monet ilmiöt, jotka näyttävät asettavan kyseenalaiseksi sellaisiakin arvoja ja periaatteita, joita olemme oppineet pitämään annettuina. On tullut niin sanottujen vaihtoehtoisten totuuksien aika. Seisomme kuin riisuttuina, tietämättä miten saada kaikki palautettua takaisin paikalleen ja hallintaamme. Samaan aikaan, kun voimme todeta maailman pienenevän ja eri kansakuntien tulevan lähemmäksi toisiaan, olemme voineet todistaa myös vastakkaisten äänien vahvistumisen. Omien etujen korostamisesta on tullut tämän päivän hokema, joka näyttää pyhittävän itsekkyyden. Meidän maa ensin! Kaupallisen hyödyn areenalla arvojakin mitataan sen perusteella, miten ne antavat kilpailuetua. Elämisen oikeutus ja ihmisarvo on ansaittava; oma markkina-arvo on pystyttävä osoittamaan! Kaiken keskiöön tulee minä itse ja tarpeeni. Itsekkyys on ylpeyden serkku, joka tuhoaa elämää.  Ja vastaavasti epäitsekkyys, toisen asemaan asettuminen, vaalivat elämää ja sen jatkumista tästä päivästä huomiseen.

***

Meitä siunaavat — tulivat ne sitten Lapista tai lähipiiristä — ovat tärkeitä toivon tuojia keskellä sekasortoiselta näyttävää maailmaa. Tulevaisuuden toivoa jakajat välittävät sen, mitä Martti Lindqvist kuvasi Jumalan sillanrakentamiseksi. Kun etsimme epätoivon keskeltä siltaa yli epävarmuuden ja tulevaisuuden pelon, samaan aikaan Jumala näkee meidät ja rakentaa siltaa vastarannalta meitä kohti. Kyse on siitä, että juuri minut nähdään. Tuttu Herran siunaus sisältää juuri toivotuksen siitä, että Herra kääntäisi kasvonsa meidän puoleemme, näkisi meidät ja ettemme jäisi kauas vastarannalle, jonne ei ole siltaa.

Aikana, jossa itsekkyys ja kansalliset edut näyttävät määräävän tahdin, tarvitaan sillanrakentajia. Tätä työtä ovat suomalaiset ja järjestöt tehneet jo vuosia maissa, joissa on vain vähän toivoa huomisesta. Näissä maissa pienen ihmisen usko siihen, että minut nähdään, syntyykin kokemuksista, että aineelliset tarpeeni, terveyteni, koulutukseni, koskemattomuuteni, oikeuteni lapsuuteen ja kasvuun on tunnustettu ja niitä kunnioitetaan ehdoitta. Ehkä kaiken tuon kokenut voi mielessään todeta, että silta yli epätoivon on lopulta tullut niin pitkälle, että Jumalakin voi minut nähdä. Siunaus on tullut osaksi — onhan siunaus juuri näkyväksi tulemista Jumalan kasvojen edessä.

Valitettavasti toivottomuus ja näköalattomuus eivät nekään tunne maantieteellisiä rajoja. Ne koskettavat niin köyhissä kehitysmaissa kuin koto-Suomessa. Ehkä meitä liki 8 miljardia ihmistä yhdistääkin lopulta pyyntö siitä, että meidät nähtäisiin ainutlaatuisina ja suunnattoman arvokkaina, ilman menestymisen tai tuottavuuden pakkoa, heikkoina ja särjettyinäkin. Sinua tänään täällä juhlien seurapenkissä istuvaa lohduttakoonkin lopulta se lupaus, että pääsiäisen ylösnoussut Kristus on kyllä sinut nähnyt ja rakentanut sillan loppuun niin, ettei välimatkaa kaikkivaltiaan ja pyhän ja pienen ja syntisen ihmisen välillä tarvitse olla. Sinut nähdään.