Vanhoista Siionin virsistä rintanappeja
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Vanhoista Siionin virsistä rintanappeja

Niskasten lapset Iita 7 v., Selma 4 v. ja Eeli 9 v.valitsivat äitin avustuksella tuttuja virsiä rintanappeja varten.

Kuva: Seija Rytkönen

Olipa tätä lauantaipäivää jo odotettukin, sillä nyt lapset pääsivät purkamaan energiaansa toimintapisteisiin.

 

Askartelupisteellä oleva Hanna Kärsämä Kuopiosta katselee, kun lapset askartelevat, pelailevat ja värittävät erilaisia sivuja.

- Tänne oli tulossa porukkaa jo ennen kuin ovet aukesivat. Eli kiinnostusta oli kovastikin osallistua näille toimintapisteille, tuumii Kärsämä.

Yhdellä pisteellä tehtiin rintanappeja vanhoista Siionin virsistä.

-  Siellä oli vipinää, sillä lapsien mukana olleet isovanhemmat halusivat tehdä omista lempivirsistään rintanappeja itselleen ja koko suvulleen.

Nivalasta herättäjäjuhlille tullut Niskasen perhe halusi myös tehdä rintanappeja.

-  Kyllä näitä lasten toimintapisteitä jo odoteltiinkin. Eilen oli lapsilla aika tylsää, joten tänään he ovat päässeet tekemään täällä kaikkea mukavaa, sanoo Tiina Niskanen.

Niskasten lapset, Eeli 9 v., Selma 4 v. ja Iita 7 v.  valitsivat äitin avustuksella tuttuja virsiä rintanappeja varten. Rintanapit syntyivät erilaisten vaiheiden kautta. Ensin valittiin rintanappiin pohjakartonki, joka tehtiin pyöryläksi, sitten leikattiin virsikirjasta haluttu pala ja sen jälkeen ne painettiin rintanapiksi.

-  Meillä taisi rintanappeihin tulla Mua siipeis suojaan kätke ja Lahjoita Herra perheisiin virsien sanoja. Ne ovat meille rakkaita virsiä.

Äiti Tiina Niskanen kertoo, että uudistettuja Siionin virsiä pitää nyt opetella käyttämään, vaikka uusi laitos tuntuu hieman sekavalle.

-   Kai se on kuitenkin hyvä, että virsiin tulee jotain uutta.

Niskasten perheen isä jäi kotiin, mutta vanhin lapsi tulee vielä papan kanssa juhlille.

- Ollaan aina ruukattu käydä herättäjäjuhlilla, jos se on ollut mahdollista. Olemme viihtyneet täällä Nilsiässä.

Teksti ja kuvat: Seija Rytkönen

 

 

Anni Nissinen avusti Niskasten perheen lapsia rintanappien teossa.

Kuva: Seija Rytkönen