Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksessa keskusteltiin taloudesta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksessa keskusteltiin taloudesta

Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksessa oli runsaasti osanottajia.

Kuva: Heikki Hakanen

 

Julkaistu 14.7.2023

 

Herättäjä-Yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Seinäjoen pääkirjasto Apilan Jaaksi-salissa perjantaina iltapäivällä. Kokoukseen osallistui 93 yhdistyksen jäsentä.

Kokouksen avauspuheenvuorossaan yhdistyksen puheenjohtaja, yhtymäjohtaja Tapani Rantala, iloitsi Herättäjä-Yhdistyksen toiminnan normalisoitumisesta monin osin koronavuosien jälkeen: seuroja pidetään, tapahtumia järjestetään, rippikouluihin on ilmoittauduttu runsain määrin. Kuluvana vuonna 2023 vietetään Herättäjän nuorisotyön 50-vuotisjuhlavuotta. Hän kiittikin Yhdistyksen vastuunkantajia, jotka vievät seuraliikettä eteenpäin.

Rantala kuitenkin totesi, että normalisoituminen ei ole vielä toteutunut seurojen osallistujamäärien ja yhdistyksen talouden osalta.

- Kolehdit ovat pienentyneet, monet kulut ovat kasvaneet. Talous on haastavassa vaiheessa, vaikka esimerkiksi työntekijämäärä on vähentynyt. Toivomme, että nämä herättäjäjuhlat auttavat talouden tasapainottamisessa.

 

Herättäjä-Yhdistys elää ihmisten tuesta

Käydessään läpi vuoden 2022 vuosikertomusta Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen totesi, että se oli ”poistumista korona-ajasta”: vielä alkuvuodesta sairaus aiheutti jonkin verran tapahtumien peruutuksia.

- Jo kesällä toiminta kuitenkin normalisoitui, ja esimerkiksi nuorisotyön leirit ja muut tapahtumat voitiin toteuttaa suunnitellusti.

Vuonna 2022 Herättäjä-Yhdistys vietti 110-vuotisjuhlavuottaan eri puolilla maata järjestettyjen seurojen merkeissä. Kaikkineen herännäishenkisiä tapahtumia järjestettiin yli 1000, ja lisäksi toteutettiin monenlaisia sisältöjä verkossa.

Myös Hiltunen totesi, että yhdistyksen taloustilanne on haastava.

- Herättäjä-Yhdistys elää seuroissa ja muissa tapahtumissa käyvien ihmisten tuesta, ja vuonna 2022 väkimäärät olivat monissa tilaisuuksissa pienempiä kuin ennen korona-aikaa.

Hiltunen halusi kuitenkin korostaa, että Yhdistyksellä on selvästi paljon ystäviä, jotka ovat tukeneet toimintaa monilla eri tavoilla.

 

Valintoja hallitukseen

Herättäjä-Yhdistyksen tilinpäätös vuodelta 2022 oli alijäämäinen -132 409,24 €. Kokousväki keskustelikin vilkkaasti Yhdistyksen taloustilanteesta.  

Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2022 oli 4 017.

Hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle vaalien valmistelutoimikunta esitti opiskelija Juho Leskelää Oulusta, nuorisotyönohjaaja (eläk.) Mauno Nivalaa Lahdesta ja talouspäällikkö Harri Nousiaista Kontiolahdesta. Hallitukseen valittiin Juho Leskelä, Mauno Nivala ja Harri Nousiainen vaalien valmistelutoimikunnan esityksen mukaan.

Kokouksessa Herättäjä-Yhdistyksen viiri luovutettiin Seinäjoen seurakunnalle ja Seinäjoen kaupungille. Lisäksi viiri luovutettiin Yhdistyksessä pisimpään eli 46 vuotta töissä olleelle ja nyt eläkkeelle jääneelle Markus Mäenpäälle sekä vapaaehtoisille vastuunkantajille.

Kaisa Viitala

Vuosikokouksessa luovutettiin viiri mm. Herättäjä-Yhdistyksessä pisimpään eli 46 vuotta töissä olleelle ja nyt eläkkeelle jääneelle Markus Mäenpäälle (kesk.). Vasemmalla toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen ja oikealla puheenjohtaja Tapani Rantala.

Kuva: Heikki Hakanen