Juhlat täyttyvät nuorista talkoolaisista - ”Pastillipäällikkö” Emma Kokko pitää jöötä körttipastillipisteellä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Juhlat täyttyvät nuorista talkoolaisista - ”Pastillipäällikkö” Emma Kokko pitää jöötä körttipastillipisteellä

Ylivieskalainen Emma Kokko toimii ”pastillipäällikkönä”.

Julkaistu 14.07.2023

Seinäjoen herättäjäjuhlat ovat myös nuorten ihmisten juhla. 

Kymmenet körttinuoret käärivät hihansa jo varhain perjantaiaamusta ja ryhtyivät lätkimään etikettejä körttipastilleihin.

Seuraavaksi talkoonuoret lajittelevat piparmintun, aniksen ja salmiakin makuiset herkut myyntilaatikoihin. 

Lukuisat karkkipusseja aiemmin sisältäneet pahvilaatikot ammottavat tyhjinä muutama hetki ennen Seinäjoen herättäjäjuhlien alkua.

Osa äkkimakeasta päätyy suoraan nuorten myyntikärryihin, joita kiertää ympäri juhla-aluetta yhteensä kuusi.

Osa körttipastilleista menee puolestaan Nuori Yty -myyntikojun tiskille. Yhdistys toimii osana evankelisluterilaisen kirkon nuorisotyötä.

Tomera ”pastillipäällikkö” Emma Kokko huolehtii siitä, että körttinuoret saapuvat talkoovuoroihinsa jämptisti. Pastillipäällikkötittelinsä Kokko kertoo lisänneensä jälkikäteen nimikylttinsä.

- Itsellä on menossa kolmannet herättäjäjuhlat. Suvussa on herättäjätaustaa, Ylivieskasta kotoisin oleva Kokko tuumaa.

Jatkamme nuorten talkoolaisten jalanjäljissä Lakeuden Ristin kellotornin viilentävässä varjossa sijaitsevan Nuori Yty -myyntiteltalle.

- Paiskimme talkoohommia kahden tunnin vuoroissa. Kaikki myyntituotto menee nuorten toiminnan pyörittämiseen, porvoolainen Niilo Airas, 17 summaa.

Ytyläisten kojulla kaupataan muun muassa körttihuiveja, siioninvirsi-paitoja ja haalarimerkkejä

Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Siihen liittyy myös myynnissä oleva uutuusteos Toivon säteitä — hartaudeksi, huviksi ja hyödyksi, johon ”on koottu nuorten kirjoittamia ajatuksia elämästä, uskosta, toivosta, ilosta, peloista, kaipauksesta”.

 

Juhlakadulla lisää nuoria

Seinäjoen seurakunnan lähetyssopissa juhlaväkeä palvelevat puolestaan 17-vuotiaat Erika Kontiainen ja Petra Juupaluoma. Kaksikko on seurakunnalla kesätöissä ”koko kesän”.

- Körttiys on tullut tutuksi Aholansaaren rippileirillä, Juupaluoma valottaa.

Sekä Kontiainen että Juupaluoma kertovat nauttivansa herättäjäjuhlien tunnelmasta, joka ”kokoaa paljon ihmisiä yhteen”.

Seinäjoen seurakunnan nuorisotyönohjaajan Jani Kelan mukaan nuoria on ollut helppo saada herättäjäjuhlille vapaaehtoisiksi niin seurakunnalle kuin Herättäjä-Yhdistyksellekin.

- Meillä on huomenna (lauantaina) tulossa tosin hyvin nuoria vapaaehtoisia seurakunnan pisteille töihin, Kela iloitsee.

Nuoria ja nuoria aikuisia saapui Seinäjoelle jo torstaina juhlien aattona.

- Ehkä Seinäjoen helppo saavutettavuus julkisille liikennevälineillä on vaikuttanut positiivisesti nuorten isoon määrään, Kela arvioi.

Emma Kokon mukaan Seinäjoen lyseolla sijaitsevassa nuorisomajoituksessa on vähintään 140 nuorta.

Herättäjä-Yhdistyksen omalla kojulla häärivät serkukset Helmi Laukkola, 17, ja Emmi Ahonen, 18. Laukkola päätyi juhlille hommiin kauhavalaisserkkunsa äidin kysymänä.

- Olemme jakaneet Henki-lehtiä ympäri kenttää ja laittaneet lehden sisään lomakkeita, joilla voi liittyä jäseneksi Laukkola päättää ja jatkaa lajittelua.

 

Aholansaaren nuoret lähettiläät

Seinäjoen seurakunnan naapurikatoksessa kauppaa käyvät Fiia Nurmi, 19, ja Siiri Keinänen, 19. He ovat kesätöissä Aholansaaressa ja palvelevat juhlavieraita Aholansaaren museo- ja lomakeskuksen kojulla.

- Ihana sää ja olen ehtinyt nähdä jo tuttuja naamoja, Nurmi aloittaa.

Kuopiolaiselle Keinäselle meneillään olevat juhlat ovat järjestyksessään toiset. Ikätoverilla, espoolaiselle Nurmella, Seinäjoen herättäjäjuhlat ovat arviolta jo kymmenennet, joihin hän osallistuu.

Keinänen ja Nurmi ovat kesätöissä kaksi kuukautta Aholansaaressa. Siksi niin monen nuoret ovat tulleet tutuiksi keskuksessa vietettyjen riparileirien ansiosta.

Mitä odotatte juhlaviikonlopulta?

- Toivottavasti tulee paljon myyntiä ja löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita tukemaan Aholansaaren toimintaa. Odotan myös, että pääsen seuroihin kuulemaan puhujia, Keinänen tiivistää.

- Odotan tapaavani muutamia vanhoja sukulaisiani. Nuorisomajoituksessa on varmaan menoa ja meininkiä, kertoo puolestaan Nurmi ja nauraa päälle.

teksti: Heikki Peltokangas

kuvat: Unto Tapio

Lapualainen Taimi Hietala, 16, porvoolainen Niilo Airas, 17, ja ylivieskalainen Matias Eskola tekevät talkoovuoroja Nuori Yty -kojulla.

Erika Kontiainen, 17, ja Petra Juupaluoma, 17, ovat kesätöissä Seinäjoen seurakunnalla.

Serkukset Emmi Ahonen, 18, ja Helmi Laukkola, 17, ovat jakaneet Henki-lehteä ympäri juhla-aluetta.

Fiia Nurmi, 19, ja Siiri Keinänen ovat saaneet kahden kuukauden kesäpestin Aholansaareen. Juhlaväen seassa on tullut vastaan jo monia tuttuja nuoria kasvoja.

Körttipastillit kuuluvat körttijuhlille. Makeisten tuotto menee nuorten hyväksi.