Hyväksyvä ja avara kristillisyys sitouttaa yhdistykseen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Hyväksyvä ja avara kristillisyys sitouttaa yhdistykseen

Julkaistu 14.07.2023

Seinäjoen kaupunginkirjaston Jaaksi-saliin haalitaan ylimääräisiä tuoleja Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksen alkaessa. Salissa on sata istuinta. Hyvinkäältä tullut Terho Turunen, 18, on saapunut kokouspaikalle hyvissä ajoin.

Turunen osallistuu herättäjäjuhlille neljättä kertaa. Herättäjä-Yhdistyksen nuorisojäseneksi hän liittyi viime kesänä Joensuun juhlilla.

Jäsenyys oli helppo päätös yhdistyksen ja herännäisyyden edustamien arvojen takia.

– Olen juhlilla, koska täällä on hyvä. Saan olla oma itseni, ja minut hyväksytään. Tutustuin herännäisyyteen sijaisperheessäni ja siten päädyin kesällä 2019 rippikoululeirille Aholansaareen.

Kotiseurakunnassaan Terho Turunen on nuorten vaikuttajaryhmän jäsen. Hyvinkäällä on Herättäjä-Yhdistyksen paikallisosasto, mutta sen toimintaan hän ei ole vielä osallistunut.

– Ensi keväänä yritän ehtiä osaston vuosikokoukseen. Itse olen kiinnostunut yhdistystyöstä, mutta täällä yhdistyksen vuosikokouksessa meitä nuoria on vähän. Miten tänne saataisiin myös nuoria? Ei siihen ole yhtä punaista lankaa.

Ville Kämäräinen on tullut juhlille Mikkelistä ja osallistunut Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksiin silloin tällöin. Yhdistyksen jäsen hän on ollut vuosikymmenien ajan.

– Pohjalla on Aholansaaressa käymäni rippikoulu. Jäin yhdistyksen toimintaan.

Jäsenyydellään Kämäräinen kiinnittyy seuraliikkeeseen ja herännäisyyden arvoihin.

– Sitoudun siihen luterilaisuuteen, jota Herättäjä-Yhdistys edustaa. Se on avaraa ja elää arjessa, mutta perinteitäkään ei unohdeta. Myös veisuuperinne on minulle tärkeä.

 

Elina Koski

 

 

 

 

Terho Turunen odottaa Seinäjoen herättäjäjuhlilla erityisesti vuoroveisuuta ja messua.

Ville Kämäräinen tarkistutti jäsenyytensä tullessaan vuosikokoukseen.