Hyvässä seurapuheessa on jotain omakohtaisesti koettua

 

Rovasti Arvi Kallio, 89, Ylistarosta on pitänyt lukemattomia seurapuheita. Hän puhuu Kauhavan herättäjäjuhlien päätösseuroissa sunnuntaina. Seurapuheensa hän on valmistellut jo hyvissä ajoin.

- Aina, kun saan puhujapyynnön, alkaa heti raksuttaa, että minkä raamatunkohdan löytäisin, josta voisin puhua ja että kuulijat omaksuisivat sen.

Hän ei kirjoita puhettaan sanasta sanaan, mutta kertoo käyvänsä sitä läpi kotonaan moneen kertaan.

- Ymmärrän, että kuulija pysyy paremmin hereillä, jos seurapuheessa on jotain omakohtaisesti koettua.

 

Koskettavia seurapuheita

Arvi Kallio muistelee Vaasan herättäjäjuhlien 1964 aattoseuroja ja Vaasan silloisen kirkkoherran puheen ajatusta, joka on palautunut usein hänen mieleensä.

- Puhuja sanoi: ”Jumalan työpajassa on hiljaista.” Me ihmisethän selittelemme usein tyhjänpäiväisiä, mutta kun ollaan Jumalan kanssa tekemisissä, puhutaan todellisia asioita.

Koskettava oli myös eräs seurapuhe, joka liittyi nälkävuosiin. Siinä kerrottiin nälkävuosista selviytyneiden todenneen: ”Tien näyttäjiä riitti, vaan leivän antajia ei ollut.” He olivat kokeneet, että teiden risteyksissä leivänomistajat olivat ohjanneet nälkäisiä kulkijoita vain eteenpäin.

Kallion muistissa on myös inkeriläisen Maria Kajavan seurapuhe, jossa hän kertoi siitä, miten hänen lapsuuden perheensä vietiin Siperiaan. Siellä Kajavan omaiset surmattiin ja kun hän ei voinut muistella heitä heidän haudoillaan, hän sai lohtua Jeesuksen sanoista Lasaruksen haudalla: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25–26)

Arvi Kallio muistelee vielä erästä herättäjäjuhlilla kuulemaansa puhetta ja sen yksittäistä lausetta: ”Tässä edessäni on risti, jonka takaa näkyy taivas. Risti takaa taivaan.”

- Tämä ajatus puhuttelee minua edelleen, kerta toisensa jälkeen.

 

Mitä muka mulla olisi

Opiskelija Iida Tukeva, 19, Hyvinkäältä on kesätöissä Nilsiässä Aholansaaressa ja valmistelee siellä työkiireittensä keskellä herättäjäjuhlapuhettaan lauantain aamuseuroihin.

- Ensimmäinen ajatukseni oli, että minuako te oikeasti kysytte puhumaan, Iida muistelee.

Hän kertoo puhuneensa ensimmäisen kerran konfirmaatioseuroissa Paavon pirtissä Aholansaaressa.

- Olin ollut isosena ja kerroin puheessani ajatuksiani riparista. Yllätyin, kun minua pyydettiin ja ajattelin, että mitä muka mulla olisi sanottavaa? Minua kuitenkin rohkaistiin puhumaan ja sitten uskalsin.

Kokemus oli hänelle myönteinen ja sen jälkeen hän puhunut silloin tällöin nuorten seuroissa ja myös Hyvinkäällä.

Pyyntö tulla puhumaan herättäjäjuhlille sai hänet kuitenkin ensin epäilemään.

- Ajattelin, että olen niin nuori, enhän minä tiedä mitään. Mutta jokaisellahan on omat uniikit tarinansa ja minusta on vain hyvä, jos seuroissa on eri-ikäisiä puhujia.

Iida kertoo puhuvansa seuroissa yleensä spontaanisti. jos mielessä on jokin asia, hän vaan avaa suunsa.

- Paavon pirtissä on nuorten seuroissa salliva ilmapiiri. Toivon, että nuoret uskaltaisivat enemmän puhua seuroissa.

Hän haluaa erityisesti kiittää Herättäjä-Yhdistyksen musiikkisihteeri Katariina Airasta, jonka kanssa hän on jutellut aiheesta ja saanut häneltä apua ja rohkaisua.

 

Kultakaupunkia kohden

Yksittäiset seurapuheet eivät niinkään ole jääneet Iidan mieleen, vaan paremminkin seurojen kokonaisuus. Tästä poiketen hän muistaa hyvin ystävänsä Eino Rissasen seurapuheen, jonka hän kuvasi verkkoseuroihin.

- Eino puhui siitä, miten maailma ei ole vielä valmis ja siteerasi Jaakko Löytyn tunnettua Martti Luther Kingin laulua. Meidän on vaan jatkettava matkaa kohti sitä kultakaupunkia.

Iidan mielestä hyvä seurapuhe liittyy jotenkin puhujan omaan elämään.

- Omat, ainutlaatuiset kokemukset ovat puhuttelevia, niistä välittyy aitous.

Johanna Sointula