Seppo Ruotsala

Puhe pdf-muodossa.

Lauantai 3.7.2021
aamuseurat klo 8.30
Seppo Ruotsala

 

Kodin äänet

Tyttäremme oli tullut kotiin pitkän opiskelujakson jälkeen. Herättyään aamulla hän tuli keittiöön.

-Onpa mukava olla taas kotona. Varsinkin kun saa rauhassa heräillä ja kuunnella aamun tuttuja ääniä. Te vanhemmat juttelette hiljakseen, kahvinkeitin porisee, radiosta kuuluu aamun sävelet, hartaat laulut ja aamuhartaus. Naapuri käynnistää auton ja lähtee töihin. Tieltä kuuluu jo varhaisten koululaisten äänet. On mukava kuunnella kodin ääniä.

Tuosta aamusta on kulunut jo yli kaksi vuosikymmentä. Mistä se nyt tuli mieleeni, en oikein tiedä.  Ehkä tämä erikoinen vuosi. On oltu paljon kotona. On puhuttu kotona olemisesta, etätöistä jne. Tuntuu, että on palattu kotiin, kodista on tullut tärkeä paikka. Tilastojen mukaan uusia koteja hankitaan nyt ennätyksellisellä vauhdilla. Toisaalta kodit ovat olleet hiljaisia, kun muualla asuvien perheenjäsenten käynnit ovat jääneet minimiin.

Kodin äänet. Itse kullakin on joku kokemus tai muisto kodin äänistä. Tyttäremme kokemuksessa oli varmaan pitkän poissaolon seurauksena ylimääräistä nostalgiaa. Joka tapauksessa noilla tutuilla kodin äänillä oli hänelle suuri merkitys. Ne toivat turvallisuutta. Ne toivat muistoja ja liittivät hänet paikkaan, johon kuulun, vaikka en enää siellä asukaan. Totuuden nimessä on sanottava, että kyllä meillä joskus kuului toisenlaisiakin ääniä. Niin kuin jokaisessa kodissa. Ehkä joskus kannattaa miettiä oman kodin ääniä...

Ääni ja hiljaisuus, ne liittyvät toisiinsa. Ei ole toista ilman toista. Joskus kuulee sanottavan, että ääni rikkoo hiljaisuuden. Aina ei tietenkään niin ole, vaan hiljaisuuskin on ääntä ja joskus hiljaisuus kaipaa ääntä.

Äänellä, puheella on aikansa, samoin hiljaisuudella. Suomalaiselle luonto on hiljaisuuden ydintä. Joku kuvasi omaa hiljaisuuttaan näin: minulle hiljaisuuden ydin on mökki, sauna, kynttilät ja takka. Tähän vuodenaikaan kaksi ensimmäistä on aika suosittuja.

Puhutaan elävästä hiljaisuudesta. Siinä hiljaisuudella on hoitava, rakentava tehtävä. Se on jokaiselle tärkeää, jopa välttämätöntä. Ilman elävää hiljaisuutta väsymme ja uuvumme. Siinä tilassa kuulemme herkemmin Jumalan äänen. Ehkä nykyisten hälyäänten keskellä kaipaamme enemmän Jumalan hiljaista puhetta.

On myös raastavaa hiljaisuutta. Hiljaisuutta, joka syntyy riidan, kiusaamisen tai syytöksen seurauksena. Se ei ole elävää, hoitavaa hiljaisuutta, päinvastoin. Siinä hiljaisuudessa käydään syvää sisäistä kamppailua. Siinä jyllää epätietoisuuden ja väärien kuvitelmien rakennelma.

Siinä tilanteessa tarvitaan sanoja, ymmärtämistä ja halua etsiä yhteistä tietä.

Mikä vapaus ja ilo syntyykään, kun tuollainen hiljaisuus muuttuu sanojen ja ymmärtämisen jakamiseksi.

Se on anteeksiantamuksen tie.

Elävän hiljaisuuden keskeinen kumppani on rukous.

Neuvotteluissa, pohdinnoissa, suunnitelmissa, elämän käännekohdissa ja aivan tavallisessa menossa on rukouksella paikkansa. Usein se on sanoja, mutta myös hiljaista huokausta Jumalan puoleen. Apostoli kehottaa rukoilemaan lakkaamatta. Voisiko se olla rukouksen hengessä vaeltamista?

Elävä hiljaisuus ei ole äänettömyyttä. Emme ehkä pääse pakoon omia sisäisiä ääniämme. Mutta me voimme rakentaa elämän haasteiden ja omien mielenliikkeiden välille rauhan ja hyväksymisen siltaa. Tuo silta syntyy siitä lupauksesta, että Isä kuulee. Se luo elämän ristiriitojen keskelle ainutlaatuista rauhaa ja turvallisuutta. Minunkin elämälläni on tarkoitus. Minäkin olen Hänelle tärkeä. Jumala pitää huolen.

Lähdin liikkeelle kodista.

Koti on paikka, mutta se on myös mielentila. Sen rajat eivät ole tarkat tai täsmälliset. Ole kuin kotonasi, sanotaan. Sanonta tuo mieleeni elämisen vapauden, paikan, jossa voin olla oma itseni.

Kodista haaveillaan ja sitä suunnitellaan, rakennetaan ja taas korjataan. Maallinen koti ei tule koskaan täysin valmiiksi. Kodilta voi tuntua myös paikka, jossa ihminen ei asu. Lapsuudenkodilla on monelle erityinen merkitys.

Jeesus puhui Isän kodista. Siellä on monta huonetta. Tila ei lopu. Isän kodissa kuuluu Isän ääni. Isän äänen kuulemme raamatussa ja myös seurakunnassa, jossa julistetaan evankeliumia.

Monien vaiheiden kautta tämän vuoden herättäjäjuhlien pitopaikka on päätynyt Kauhavan kirkon pihalle muistolehdon ja sankarihauden väliin. Takanani oleva kirkko on minulle äärettömän tärkeä. Jo nuorena koulupoikana 60-luvulla opin käymään tässä kirkossa. Huomasin vähitellen, miten sana synnytti uskon liekin, joka kasvoi seurakunnan keskellä.  Siitä uskosta tuli minulle koti. Sen kodin tarinat, kieli, musiikki ja ihmiset tulivat tutuiksi. Se koti on ravinnut minua. Joskus se on asettanut vaatimuksia, jotka ovat tuntuneet mahdottomilta noudattaa. Silloin on tullut mieleen ajatus, lähdenkö siitä kodista ja suljen oven takanani. Mutta kodin lämpö ja turva on kuitenkin ollut vahvempi.

Nyt olen eläkkeellä ja vanhakin. Matkan ehtoopuoli on läsnä. Luotan, että iäinen koti on minullekin varattuna. Jeesus sanoo: Minun Isäni kodissa on monta huonetta — enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan (Joh 14:2).

Vastausvirtenä Siionin virsi 175.