Aurinkoinen Ida Elina ihastutti huvipuistossa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Aurinkoinen Ida Elina ihastutti huvipuistossa

 Ida Elina ja Jellona iloitsivat mukana eläneestä yleisöstä Särkänniemi-illassa. Kuva: Tiina Mäkinen

Särkänniemen lavan edusta täyttyi lauantai-iltana kaikenikäisistä kuulijoista, kun popkantelisti Ida Elina sekä räppäriduo Jellona vetivät Särkänniemessä viihdyttävät keikat osana herättäjäjuhlien ohjelmaa. Särkän lavalta pursusi ilo, jossa yleisö eli mukana laulaen, hymyillen, tanssien ja puhelimella muistoiksi tallentaen.

Ida Elina avasi settinsä Anna Puun herkällä Mestaripiirroksella. Illan aikana kuultiin myös Billie Jean, josta Ida Elinan tulkintaa Youtubessa on katsottu yli 138 000 kertaa. Instrumentaalikappaleita kuultiin yksi. Kantele helisi tunteikkaasti Myrskyluodon Maijassa. Ennen kappaletta Ida Elina tunnustautui meri-ihmiseksi.

— Oli todella hauskaa olla mukana herättäjäjuhlilla. Mielettömän hieno idea, että konsertit olivat täällä. Täällä on varmasti niitäkin, jotka eivät tule kirkkoon, iloitsee päälavan penkit täyteen houkuttanut Ida Elina.

Artisti kertoi käyneensä viimeksi Särkässä ollessaan kuudennella luokalla.

— Särkänniemi on number one, hän huudahti ja lisäsi naurahtaen, ettei enää en pysty menemään Viikinki-laivaan.

Kotimaisen poptaivaan tähdeksi noussut taiteilija valloitti Särkkään tulleet välittömällä esiintymisellä ja kiinnostavalla musiikillaan.

—Minä olen Ida Elina ja tämä tässä on konserttikantele, hän jutteli.

Keikan luonteeseen hyvin sopien Ida Elina otti myös hengellistä kantaa.

— Armo on kuin tunne auringonpaisteen jälkeen. Armo on kuin vasta uunista tulleet suklaapikkuleivät, Ida Elina hauskutti yleisöä.

Keikka päättyi vallattomaan Happy-tulkintaan, johon Ida Elina yllytti mukaan tanssimaan. Tilaisuus päätettiin Ida Elinan esilaulamalla encorella, yhteislaululla virrestä 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.

Lopuksi niin pienet kuin isot saivat signeeratun kortin ja tanssimalla osallistuneita ilahdutettiin artistin kuvalla kaunistetuilla tarroilla.

— Olisipa ollut hauskaa päästä seuroihin mukaan, mutta lähden katsomaan Elleä, hymyili kolmikuukautisen vauvan äiti.

— Äidiksi tuleminen on muuttanut prioriteettejani. Tuntuu, että stressaan vähemmän Ellen myötä. On ihana lähteä kotiin, hän on liikkis tuhisija, Ida Elina kertoili.

Elisa af Hällström