Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö kutsuu häpeänpurkutalkoisiin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö kutsuu häpeänpurkutalkoisiin

Nuoret ovat aktiivisesti mukana juhlatalkoissa myös Nilsiässä. Kuva: Helka Keränen

Lataa tiedote pdf-muodossa täältä.

 

Herättäjä-Yhdistys on tehnyt aina työtä nuorten parissa. Tänä viikonloppuna Nilsiässä pidettävillä herättäjäjuhlillakin nuoret ovat vahvasti mukana juhlatalkoissa.

- Toiminta on osa evankelis-luterilaisen kirkon nuorisotyötä, jota rikastutamme yhteistyöllä, nuoriso- ja julkaisutoiminnalla sekä yleiseen keskusteluun osallistumalla, kertoo Herättäjä-Yhdistyksen nuorisosihteeri Mika Nuorva.   

Sloganilla Sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyössä taistellaan yhteiskunnassa läpitunkevaa kilpailuhenkeä ja suorittamisen vaatimusta.

-Toivomme on siinä, että olemme Jumalan hyväksymiä rikkinäisinä ja epätäydellisinä, eikä armon ehtona ole hengellisiä tai moraalisia suorituksia.

Nuorisotyön oma lehti Nuori Yty ilmestyy 3−4 kertaa vuodessa. Herättäjäjuhlille ilmestyneessä numerossa Nuorva kutsuu lukijoita häpeänpurkutalkoisiin. Mitä se tarkoittaa?

-Tieto, ymmärrys ja suvaitsevaisuus on koko ajan lisääntynyt, erilainen saa olla. Silti nuori ihminen saattaa yhä hävetä erityisesti ulkonäköön liittyviä asioita.

Saman tien Nuorva huomauttaa hiukan ristiriitaisesti, että olemme huonoja häpeämään.

-Häpeämme nimittäin helposti vääriä asioita, sellaisia, joissa ei oikeasti ole mitään hävettävää. Jos jotain tarvitsee oikeasti hävetä, niin sitä, miten toimimme toisia ihmisiä ja varsinkin itseämme heikompia kohtaan.

Häpeänpurkutalkoisiin Nuorva antaa yksinkertaisen ohjeen: on yritettävä elää todeksi nuorisotyön tunnuslause Sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin.

-Teot vasta kertovat, onko sanoissa voimaa. Hyvä yrityskin voi pelastaa toisen ihmisen päivän, ja joskus enemmänkin.

 

LISÄTIETOJA:     


pdf liite

Lataa tiedote pdf-muodossa.