Heränneet koolla siunatulla maalla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Heränneet koolla siunatulla maalla

Herättäjäjuhlien aattoseuroissa oli runsaasti väkeä. Veisuu oli komeaa ja penkit täyttyivät jo aattoseuroissa.

Nilsiän herättäjäjuhlat alkoivat perjantaina aattoseuroilla. 240 vuotta sitten syntyneen herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen hauta sijaitsee juhlakentällä.

– Meillä körteillä ei ole varsinaisesti pyhiä paikkoja saati pyhiinvaelluskohteita, mutta historiallisesti merkittävät paikat voidaan kyllä tunnustaa. Herännäisyyden ensimmäisen merkittävän johtajan Paavo Ruotsalaisen hauta sijaitsee tällä juhlakentällä, sanoi juhlien pääsihteeri Simo Korkalainen Nilsiän herättäjäjuhlien aattoseuroissa.

Korkalainen lisäsi, että juhlaa vietetään siunatulla maalla. Seuraväen penkit on asetettu hautausmaalle, jonne nilsiäläisiä haudattiin 1900-luvun alkuun saakka.

Seurat alkoivat Ukko-Paavon virtenä tunnetulla Siionin virrellä Sinuhun turvaan, Jumala. Juhlien tunnus Uudistat armollasi on poimittu virren viimeisestä säkeistöstä.

Uudistusten jatkumoa

Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas toivotti vieraat Kuopion kaupungin puolesta tervetulleiksi juhlille.

– Vietämme reformaation 500-vuotisjuhlavuotta. Tuohon aikaan perustettiin myös Kuopion kirkkopitäjä, hän totesi.

Vähäkankaan mielestä Paavo Ruotsalaisen toiminnassa voi nähdä reformaation valon ja valistuksen jatkumoa.

– Reformaatio uudisti ja mullisti kristillistä maailmaa radikaalisti 1500-luvulla. Samalla tavoin herännäisyys mullisti kansan uskoa ja elämää 1800-luvulla.

Herännäisyyden juurilla

Nilsiässä ollaan herännäisyyden juurilla.

Körttiläisessä nilsiäläisperheessä kasvanut lehtori, teologian maisteri Sinikka Kervinen kertoi saaneensa kasvattaa omat herännäisyyden juurensa itsensä näköisiksi.

–  Koen, että herännäisyys edustaa avarakatseista ajattelutapaa, jossa jokaisella on mahdollisuus olla juuri sellainen kuin on. Huolenpito toisista, tasaveroisuus ja armahtavaisuus ovat oleellinen osa herännäisyyttä, Kervinen sanoi seurapuheessaan.

Juhlien järjestämiseen osallistuu runsaasti talkoolaisia.

– Herättäjäjuhlille voit tulla sellaisena kuin olet. Jumala on luonut sinut omaksi kuvakseen. Hän hyväksyy sinut juuri omalla paikallasi, oletpa sitten sanankuulijana tai talkoolaisena, talkootoimikunnan puheenjohtaja, diakonissa Eeva Väätäinen sanoi.

Rauha alkaa minusta

Juhlatoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Reijo Leino mainitsi puheessaan, että suomalaisten mieliin on kylvetty pelkoa ja epävarmuutta.

Leino sanoi, että rakennamme maailman rauhaa puolustuksen ja hyökkäysvoiman uhkalle.


– Me torjumme maahamme turvaan hakeutuvat ihmiset todeten, että täällä on tilaa vain meille. Muureja ja ennakkoluuloja rakentaessamme unohdamme, ettei rauhaa voi saavuttaa eikä ylläpitää vihalla tai edes rakkaudettomuudella.

– Tie rauhaan ei kulje vihanpidon, katkeruuden tai kostonkierteen kautta. Tie rauhaan vie meitä anteeksiannon ja armollisuuden lähteille. Tie rauhaan ei ala suurista neuvottelupöydistä – se alkaa tavallisista ihmisistä – sinusta ja minusta, Leino painotti.

Teksti ja kuvat: Pertti Meriläinen

 

 

Pussihousukuoro oli esiveisaamassa aattoseurojen alussa Paavon virttä.

Kuva: Pertti Meriläinen

Lehtori Sinikka Kervinen ja diakonissa Eeva Väätäinen puhuivat aattoseurroissa.

Kuva: Pertti Meriläinen

Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas toivotti juhlavieraat tervetulleeksi. '

Kuva: Pertti Meriläinen

 

Juhlaporttien läpi käy tie juhlaknntälle.

Kuva: Pertti Meriläinen