Maria Korkalainen

Maria Korkalainen
lauantain iltaseurat 4.7.2020

Täällä Nilsiän vanhan kirkon puistossa kokoonnuttiin kolme vuotta sitten herättäjäjuhlille. Näiden vanhojen kuusten alle kerääntyi tuhansia ihmisiä veisaamaan, kuuntelemaan puheita ja kohtaamaan ystäviä. Oli lämmin viikonloppu. Tänne isojen puiden katveeseen muodostui oma, viileä ja hapekas mikroilmastonsa, ja miellyttäviä veisuukammareita.

Olin itse aika uupunut tuolloin. Muistan erityisesti, miten hyvältä tuntui pelkästään se, että sai levähtää piilonpuoleisilla riveillä ystävän vierellä. Tai juhlamessussa, löytää toinen rakas ystävä puiston taaimmaisessa ehtoollisenjakopisteessä viinimaljan kanssa. Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu, hän sanoi.

Nyt täällä on hiljaista. Muutama lintu kuuluu laulavan — peippo, pari vihervarpusta.

Monella meistä on takana hiljaisempi kevät ja alkukesä. Koronarajoitukset ovat estäneet meitä kokoontumasta ja tapaamasta toisiamme. Myös meillä koulussa suurin osa nuorista vietti sulkujakson vain kotonaan. Kun koulut rohjettiin avata, nähtiin aivan liikuttavia kohtaamisia. Luokissa kävi mahtava pulputus ja säpinä, ja kihinä ja kiherrys jatkui pihan penkeillä. Moni nuorista kertoi oikeasti viettäneensä sulkujakson vain oman kotipellon reunalla. Kaverien jano oli siis kova, ja yhteyden nälkä. Kun katsoin nuorten kasvoja, näin pieniä aurinkoja.

Ysiluokkalaisten ja ilmaisutaitolaisten kanssa harjoiteltiin viimeisellä viikolla tilannepuheita: nuoret saivat pitää kiitospuheita toisilleen. Tilannepuheen konsepti on hurmaava, kukapa ei haluaisi olla sellaisen kohteena: ”Petteri, tänään haluan kiittää sinua kolmesta viimeisestä vuodesta. Olet ollut luokassamme tärkeä hengen rakentaja. Kiitos niistä monista nauruista, joita olet meille antanut. Toivotan sinulle kaikkea hyvää elämässäsi eteenpäin!”

Kiitospuhe kohottaa mieltä, nostaa arjesta erilleen, piirtää ja hellii lähimmäisen ääriviivoja esiin. Nuorista tuntui ensin ehkä nololta, mutta sitten kuitenkin hyvältä olla puheen kohteena. Sehän on etuoikeus. Samoin uskon, että moni meistä aikuisista kokee.

Jeesuksen puheista yksi kohottavimmista on mielestäni autuaaksijulistus. Se esitetään Matteuksen evankeliumissa osana vuorisaarnaa, mutta runollisen, toisteisen muotonsa vuoksi autuaaksijulistusta voisi pitää myös Jeesuksen kuulijoilleen pitämänä onnittelupuheena.

Autuas tarkoittaa nimittäin onniteltavaa, siunattua. Jeesus luettelee autuaaksi tekeviä ominaisuuksia — ja lupaa kuulijoilleen kaikista parasta, palkkaa taivaissa, ja kutsuu samalla mukaan seuraamaan.

Luukkaan evankeliumissa autuaaksijulistus kuvataan tykökäyvimmin: Siinä Jeesus katsoo opetuslapsiinsa ja sitten alkaa puhua suoraan heille.

Sinämuodossa puheesta tulee täydellinen onnittelu- ja rohkaisupuhe. Mutta: mistä Jeesus onnitteleekaan?

Onneksi olkoon, jos olet köyhä, eri tavoin osaton, sillä sinun on Jumalan valtakunta! Sinä, joka olet nälissäsi, olet siunattu; sinut ravitaan kyllä. Onnea sinulle, joka itket ja olet murheellinen, sinä saat lohdutuksen! Ole kiitetty, jos sinua vihataan ja vainotaan Jeesuksen tähden…

Sinä saat iloita ja riemuita, jopa hyppiä ilosta! Koska sinulla, onniteltavalla, on palkka taivaassa.

Herra onnittelee siis niitä, joilla ei ole mitään. Kun olet köyhä, nälkäinen, surullinen, onneksi olkoon, olet oikealla tiellä ja minun kanssani! Jeesus odottaa nimenomaan niitä, joilla ei ole mitään. Sillä, jolla ei ole, on vain tarve; kipu, jano ja ikävä. Olet siis onniteltava, jos kaipaat, koska silloin sinua varten on Herra, joka kaipuun täyttää.

Joukossamme on myös taistelijoita: työn sankareita, oikeuden puolustajia. Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksissa Jeesus onnittelee myös kärsivälliset, rauhanrakentajat sekä puhdassydämiset. Näissä sanoissa toimijat saavat tunnustuksensa:

Ole siunattu sinä, joka jaksat uupumatta kohdata vääryyttä, eriarvoisuutta ja erilaista tukahduttamista — ja tukehduttamista —, ole onniteltava sinä, joka toimit sitä vastaan, vilpittömin sydämin, ja uskot hyvän voittoon.

Onnittelupuheessaan Jeesus puhuu siis sekä kaipaajille että taistelijoille. Hän lupaa hyvän osan niille, jotka jaksavat toivoa ja odottaa. Samalla Jeesus rohkaisee laupiaaseen, rakentavaan ja ymmärtävään asenteeseen.

Jeesuksen onnittelupuhe on kaikkia meitä kaipaavaisia varten. Ymmärrämmekö, miten ihana tämä autuaaksijulistusten lupaus oikeastaan onkaan? Se ikään kuin pusertaa meidät lempeään syliinsä, se on sellaisenaan kuin Herran meille antama hengityskone. Kun koko luomakunta tuntuu huutavan ”I can’t breathe”, en voi hengittää, meille tarjotaan happirikkainta sanomaa mitä voi olla. Että jaksaisimme taistella ja toivoa.

Taistelijana minä olen kevyt kenttäkeppi, ja hengessä köyhä. Mutta helisevänä vaskenakin saan jäädä tänne boreaalisten, tasaisehkosti happea yhteyttävien turvakuusien alle. Lepään sammalmatolla, ja kaiken yötä rukoilen. Kun henkeä salpaa, luottaudun hyvän Jumalan armon varaan. Miten onnellinen olenkaan!