“Sinä riität”, vakuuttivat päätösseurojen puhujat

   ”Oman uskon ja elämän huiput, jos niitä on koskaan ollutkaan, ovat kuluneet ja rapautuneet pois. Näillä juhlilla on joutunut kysymään: ’Riitänkö minä? Vaaditaanko minulta jotain täälläkin, vaikka puheissa ja virsissä on vakuutettu, että kelpaan. Miten minun käy, kun juhlat ovat ohi?’” Näillä sanoilla herättäjäjuhlien viimeinen puhuja, juhlien pääsihteeri, pitkän työuran Herättäjä-Yhdistyksessä ja Kainuun Opistossa tehnyt Tuomo Ruuttunen tiivisti kaikkein arimmankin juhlavieraan tuntoja päätösseurojen viimeisessä puheessa.

   Näihin kysymyksiin ei tarvinnut Tuomo Ruuttusen vastata yksin, vaan päätösseurojen puhujat liikuttavan yksimielisenä vakuuttivat samankaltaista viestiä. Sosiaalityön opiskelija Johanna Rissanen Oulusta muisteli omassa puheessaan omia ensimmäisiä viiden vuoden takaisia herättäjäjuhliaan, missä sai istua ja hiljentyä rauhassa. ”Sain tutustua vielä silloin itselleni pääasiassa outoihin siionin virsiin ilman, että kukaan tuli kysymään, mitä pääni sisälläni olevat ajatukset ovat tai kyseenalaistamaan sitä, että saanko näin ajatella.”

   Myös muissa puheissa aralle ja kyselevälle tarjoiltiin lohtua muissakin puheissa: ”Puutteellisuus ja keskeneräisyys ovat koko luontomme ja olemuksemme reaalisin puoli. Kun mielikuvitustamme kiusaavan täydellisen ihmisen rooli katoaa, kohtaamme yhteisen ihmisyyden, ei vahvuudessa vaan heikkoudessa. ’Van kuitennii’ meidät hyväksytään”, totesi rovasti Jorma Sutinen kainuulaista sananpartta käyttäen.

   Saman viestin totesi opetusneuvos Kalevi Virtanen Espoosta, tiivistäen samalla (ehkä huomaamattaan) koko herättäjuhlien puheiden perussisällön: ”Ihmisellä on taipumus lähestyä Jumalaa usko edellä, mutta kristikunnan pitkä historia antaa toisenlaisen kuvan Jumalan ja ihmisen suhteesta: armo on ennen uskoa ja Jumala ennen ihmistä.”