Yhden miehen orkesteri toi toivoa täydelle kirkkopihalle

 

KATSO VIDEO: https://youtu.be/snsGMKW0FSQ

 

Jouko Mäki-Lohiluoman Yhden miehen orkesteri ei esiinny ilman lämppäriä. Yleisö tietää sen, sillä maestro itse on tuttu kirkkopihaan leirinsä tehneelle konserttiyleisölle. 

- Lämppäri ei saa olla suositumpi kuin itse pääesiintyjä, Mäki-Lohiluoma muistuttaa rumpujalkaansa lämmitellessään.

Ensin marssitetaan orkesteri lavalle. Kitaristi, hän kutsuu mukaan basistin, perässä tulee rumpali. Ja vielä tarvitaan huuliharppu, ainakin. Järjestysmies on jo paikalla, tanssitytöt Jane-Janette ja Nina-Janina pysyvät vielä piilossa. 

- Todella hyvä fiilis, kaikki oli tänään kohdillaan. Pieniä lapsia paikalla, ja paljon sellaisiakin, jotka eivät ole minua aiemmin kuulleet. Voi kertoa samat vitsit uudestaan, Mäki-Lohiluoma sanoo Lakeuden ristin kirkkosalissa pian konsertin päätyttyä.

Lämppäriorkesteri päättää Tarzaniin. Ja kansa laulaa mukana, miten toivoa on niin kauan kuin on elämää. Tarzaninkin pelasti väkivahva norsu. Jo aiemmin kuultiin Svenssonin, Johanssonin tai jonkun muun ruotsalaisen säveltämä Peppi Pitkätossu. 

Ja kansa lauloi mukana. 

 

Rosvo-Roopea ilman r-kirjainta

Mäki-Lohiluoma muistaa hyvin ensimmäisen esiintymisensä. Naapuriin oli muuttanut uusi tyttö, johon 6-vuotias Jouko halusi tehdä vaikutuksen.

- Menin kylään, lauloin tytön vanhemmille Rosvo-Roopen, jonka osasin sanasta sanaan. Sain palkkioksi vinon hymyn ja kymmenen penniä. Hauskaa oli se, etten osannut sanoa r-kirjainta.

Siitä se sitten alkoi. 14-vuotiaana Mäki-Lohiluoma esitti seurakunnan poikaleirillä jo omia kappaleitaan. Kesällä 1975 oli vuorossa ripari, ja sen jälkeen vuodet isoisena. Koko ajan tuli lisää omia kappaleita. 

- Yhden miehen orkesterin keksin 80-luvun lopulla, ja sitä kautta aukeni keikkailu myös muualle kuin seurakuntiin, hän kertoo. 

Varsinainen hitti tuli Transiittimiehestä, joka soi vuonna 2008 radiossa peräti 650 kertaa. Soi se myös kirkkopihan konsertissa, yleisön pyynnöstä. Jari ja Hanna-Mari, Hammasraudat, paljon muutakin – ja päätteeksi Suojelusenkeli, jonka aikana yleisö luvan perästä keräsi tavaransa ja alkoi poistua konsertista. 

 

En tajunnut olevani körtti

Jouko Mäki-Lohiluomalle seurakunta oli koti pienestä pitäen. Hän arvelee, että koko ikäluokka vietti illat Törnävän vanhassa pappilassa. Siltä hänestä ainakin tuntui.

- Se oli pohja, sitten vähän vieraannuin, menin uskosta ulos, kunnes kiinnostuin körttiläisyydestä. Vasta aikuisena tajusin olevani körtti. Kynnys tulla mukaan oli olematon, hän muistelee.

Herättäjäjuhlat ylipäätään, mutta etenkin Seinäjoella, ovat kotiinpaluu. Mäki-Lohiluoma sanoo, ettei körttiläisenä tarvitse tehdä sirkustemppuja eikä todistella uskoontuloaan. 

- Kävin läpi omaa historiaani, kun minulta pyydettiin puhe Espoon Herättäjäjuhlille. Se imarteli, mutta samalla myös hirvitti, kirjoitin puhetta varmaan puoli vuotta. Siinä tuli käytyä läpi omaa historiaa ja alkoi vahvistua tunne paluusta.

Mäki-Lohiluoman mielestä körttin keskellä on hyvä olla. Ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa ihmisten edessä, Jumalan tokikin, kuten hän huomauttaa.

- Ihmisen ei tarvitse temppuilla, sillä Jumala armahtaa riippumatta siitä, mitä ihminen ajattelee. 

 

Ei ensimmäistä kertaa

Hanna ja Juha Takala eivät ole Herättäjäjuhlilla ensimmäistä kertaa. 7-vuotias Väinö-pojallekin Yhden miehen orkesteri on tuttu juttu. Hanna-äitiä naurattaa, kun Mäki-Lohiluoma laulaa pikkuveljestä, joka tekee kiusaa ja jumaloi isoaveljeä. 4-vuotias Viljo istuu rattaissa, ja Väinön mukaan toimii kuten laulussa sanotaan.

- Ei todellakaan olla ensimmäistä kertaa Herättäjäjuhlilla, sanoo nurmolaissyntyinen Juha Takala ennen kuin rientää tapaamaan tuttua. 

Juuri tämä on juhlissa parasta, sanoo Hanna Takala. Kavereita riittää joka puolella ja tunnelma on yhteisöllinen.

- Omaan lapsuuteeni Herättäjäjuhlat eivät kuuluneet. Löysin körttiläisyyteen vasta opiskeluaikana, Helsingissä asuva Takala sanoo. 

teksti ja video: Marja Tyynismaa

kuvat: Jarmo Lusa