Iso tila tekee araksi

Kaksi nuorta naista valitsee empien paikat Sotkamon lukion tuoleilla täytetystä juhlasalista perjantai-iltana. Nuoret ovat tulleet katsomaan J. Jyrää ja Daikinia.

Kaksikon vaihtamat kuiskaukset ovat niin hiljaisia, ettei niistä saa selvää seuraavalla penkkirivillä – ei, vaikka sali on lähes tyhjä.

Keikka alkaa viidentoista minuutin kuluttua. Missä yleisö?

Kun konsertin alkuun on enää muutama minuutti, nauru ja puhe alkavat täyttää tilan tyhjyyttä. Kolme rohkeaa istuu eturiviin, pari muuta seuraa esimerkkiä.

Ihmisiä kävelee sisään vielä, kun puoliakustisella kitaralla itseään säestävä J. Jyrä on aloittanut jo soittonsa.

”Syntisen ihmisen näkökulmasta syntyneet laulut” pursuavat maailmantuskaa. Niin myös muusikon välijuonnot. Musiikkilaji, esimerkiksi punk, voi miehen mukaan olla protestoivaa.

– Kun sanoo itse olevansa kantaaottava, on tuhon oma, Jyrä toteaa kirpeästi.

Silti Jyrä jaksaa yrittää: vahvoja kontrasteja sisältävät kappaleet tähtäävät usein moraalisten tunteiden herättämiseen. Välillä musiikki hiljenee melankoliseksi pohdinnaksi elämästä tai lohduttavaksi vakuutteluksi korkeammasta armosta.

Tunnelma muuttuu täysin, kun lavalle vaihtuu räpmusiikkia esittävä Daikini.

Matti Rantalan käsittelemän basson matalat taajuudet värähtelevät fyysisinä tuntemuksina kehossa. Saksofonisti Antti Vuoren melodiakuvioita tekee mieli kuvailla hurmaileviksi.

Huomion varastaa karismaattinen, intensiivisesti musiikkiin eläytyvä vokalisti Lauri Kemppainen. Hardcore metal -taustaisen laulajan energinen ote tekee katsojien ja esiintyjän välisestä kontaktista tiiviin.

Edellisen kerran Daikini esiintyi Kainuussa vuonna 2008. Samana vuonna ilmestyi albumi ”Salaisuus”.

Nuoret miehet ovat suunnistamassa levytysstudioon jälleen kesän lopulla. Luvassa on ”orgaanisempaa, rosoisempaa” musiikkia kuin edellisellä albumilla.

–Yhtye on siirtynyt metallista ja Linkin Park-tyylistä enemmän kohti rytmimusiikkia. The Roots on ykkösesikuva, Kemppainen kertoo.

Anne Salminen