Terhi Kaira

Raamattutunti pdf-muodossa.

Lauantai 3.7.2021
raamattutunti klo 11.00
Terhi Kaira

 

Käännekohtia ja kiinnekohtia

 

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” Jer. 29:11

Näiden herättäjäjuhlien järjestelyihin on liittynyt poikkeuksellisen paljon erilaisia käännekohtia. Käänteitä, joihin juhlajärjestäjän opas ei ole osannut antaa neuvoja. Käänteitä, joiden edessä paitsi juhlajärjestäjät myös viranomaiset ovat olleet ihmeissään. On laadittu suunnitelmia, varasuunnitelmia ja varasuunnitelmien varasuunnitelmia. On jouduttu tekemään kipeitä päätöksiä. Juhlaopaskin on kuulemma taitettu neljään kertaan.

Lopulta olemme juhlilla. Minä ja muutama muu täällä Kauhavan kirkon kupeessa, te — hyvät juhlavieraat — siellä vastaanottimien äärellä yhteen kokoontuneena pihaherättäjäjuhlilla tai kodeissa, mökeillä, autoissa, kuka missäkin. Kaikkien käänteiden jälkeen saamme kiinnittyä ajatukseen, että tämä on Herran oma suunnitelma, rauhan, ei tuhon suunnitelma. Suunnitelma, joka sittenkin avaa eteemme tulevaisuuden ja toivon näköalan.

Juhlajärjestelyihin vaikuttanut maailmanlaaja koronapandemia on määritelty yhdeksi maailmanhistorian merkittäväksi käännekohdaksi. Samalla on kysytty, miten maailma kestää pienen viruksen aiheuttaman valtavan shokin. Miten keskinäisriippuvaisessa verkostojen maailmassa tällainen katastrofi ratkotaan? Miten yhdessä kestämme pandemian akuutit ja pitkäntähtäimen vaikutukset? Miten selviämme kriisistä, jossa jokainen on osallinen? Millainen tulevaisuus eteemme avautuu?

Tämän raamattutunnin aikana tarkastelemme viittä erilaista käännekohtaa. Osa käänteistä on mittakaavaltaan suuria, osa pienempiä. Osa koskettaa kokonaista kansaa tai kansoja, osa yksittäistä ihmistä. Ja kuten Jumalan pelastussuunnitelmassa yleensäkin, jokaiseen näistä käännekohdista liittyy myös kiinnekohta: jotain mihin tarttua, jotain mistä toivonsa ammentaa, näky paremmasta.

 

 

Kiinnekohta 1: Minä kuulen teitä

Alussa lukemani Raamatun sana on profeetta Jeremian kirjasta. Jeremia on yksi Vanhan testamentin neljästä suuresta profeetasta. Hänen ”toimikautensa” aikaan siirtolaisuus muovasi voimakkaasti Lähi-idän yhteiskuntia ja historiaa. Väestön pakkosiirrot olivat valtapolitiikan väline, jonka avulla suurvallat hallitsivat valtaamiaan alueita. Profeetta Jeremia ennusti Juudan ja Jerusalemin tuhon ja Babylonian pakkosiirtolaisuuden.

Jeremia välitti Jumalan sanan, jossa pakkosiirtolaisia kehotetaan rakentamaan taloja ja asettumaan niihin asumaan. Istuttamaan puutarhoja ja nauttimaan niiden hedelmistä. Hankkimaan lapsia. Ja vielä: toimimaan sen kaupungin parhaaksi, johon heidät oli siirretty (Jer. 29: 4-7).

Elämää mullistavan käännekohdan keskellä pakkosiirtolaisuuteen joutuneille osoitetaan toivon näköala. Heille luvataan kotimaa ja uusi elämä siellä. Kun Babylonian seitsemänkymmentä vuotta ovat kuluneet, Herra lupaa ottaa heidät jälleen huomaansa ja tuoda takaisin omaan maahan. Nämä sanat osoitettiin ihmisille, jotka olivat menettäneet kaiken. Kerta toisensa jälkeen Jeremia korostaa, että Jumala määrää tulevaisuudesta eikä hänelle mikään ole mahdotonta. Jumala kurittaa, mutta ei hylkää. Luvun 29 jakeessa 12 todetaan: ”Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä” (Jer. 29: 4-7). Mikä valtava lupaus ja kiinnekohta: Jumala kuulee heitä. Voimme omistaa tuon lupauksen myös itsellemme: Jumala kuulee meitä.

 

Kiinnekohta 2: Minä osoitan uuden suunnan

Jeremian ennustus ei ole Vanhan testamentin ainoa kohta, jossa kipuillaan elämän käännekohdassa. Aabrahamille Herra sanoi: ”Lähde maastasi, suvustasi ja Isäsi kodista” (1 Moos. 12:1). Jumala vaati paljon, myös Aabrahamin oli luovuttava kaikesta ja jätettävä taakseen tuttu, turvallinen ja rakas. Siinä neuvottelussa ei esitetty kompromissiratkaisuja. Mutta kiinnekohta, Jumalan lupaus tulee samaan hengenvetoon ”lähde siihen maahan, jonka sinulle osoitan” (1 Moos. 12:1). Edessä häämöttää jotain parempaa. Aabraham uskoo ja hylkää kaiken, luottaa ja lähtee. Myöhemmin Aabraham suostuu jopa poikansa Iisakin uhraamiseen. Aabrahamin tottelevaisuus on täysin käsittämätöntä. Kaikissa käänteissä hän jättäytyy Jumalan sanan varaan. Ja joka kerta hänen elämänsä käännekohdissa avautuu uusi suunta ja uusi mahdollisuus.

Kaikki Vanhan testamentin ihmiset eivät suinkaan suhtautuneet elämän käännekohtiin samalla tavoin kuin Aabraham. Muistamme, kuinka Aadam piiloutuu kuullessaan Jumalan kutsun ja kysymykset. Mooses niskuroi aika ajoin kansansa kanssa ja Israelin erämaavaellus ajautuu kriisistä kriisiin. Lootin vaimo muuttuu suolapatsaaksi, kun hän uhmaa Jumalan käskyä ja katsoo haikaillen taakseen lähtiessään Sodoman kaupungista. Profeetta Elia menettää toivonsa ja rukoilee itselleen vapauttavaa kuolemaa. Jeremia pyristelee kutsumustaan vastaan vedoten nuoruuteensa, Joona pakenee ja matkustaa toiseen suuntaan, meren yli pois Herran ulottuvilta.

Jumala ei vaadi meiltä samoja asioita kuin Aabrahamilta tai muilta Vanhan testamentin ihmisiltä. Hyvä niin ja kiitos siitä. Elämän käännekohtien hyväksyminen ja Jumalan tahdon seuraaminen ei silti ole tänäkään päivänä helppoa. Mieluusti pysyttelisimme vanhassa, eläisimme kuten aina ennenkin. Aabrahamin ja muiden Jumalan palvelijoiden tavoin joudumme kuitenkin elämässämme usein käännekohtiin ja tietämättömyyden armoille tuntemattoman tulevaisuuden edessä. Jokaisella meistä on omat taistelumme. Taisteluiden keskellä meidän on tarpeen katsahtaa Jumalan puoleen, kysyä suuntaa ja tarkoitusta. On lohdullista, että juuri tietämättömyys ja tyhjyys itsessä antavat tilaa Jumalalle. Silloin oma viisaus ja tahto muuttuvat nöyryydeksi. Usko, toivo ja luottamus voivat herätä henkiin. Meillä on sittenkin jotain, mihin kiinnittyä: Jumala osoittaa suunnan.

 

Kiinnekohta 3: Älä pelkää

Hyvät kuulijat, kun siirrymme Vanhan testamentin maailmasta Uuteen testamenttiin, jatkuvatko elämän yllätykselliset käänteet? Kyllä, lukuisia tapahtumarikkaita elämäntarinoita ja käsittämättömiä käänteitä löytyy sieltäkin. Pysähdymme aluksi hetkeksi Pietarin elämän äärelle.

Pietari, alkuperäiseltä nimeltään Simon, oli kouluja käymätön, köyhä kalastaja. Jo aiemmin Jeesus oli parantanut Pietarin anopin, mutta varsinainen käännekohta tapahtui, kun Jeesus käski Pietarin ja hänen tovereidensa laskea verkot syvään veteen pitkän saaliittoman yön jälkeen. Nyt kaloja tuli niin paljon, että heidän verkkonsa repesivät. Pietari polvistui Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies” (Luuk. 5:8). Tähän Jeesus vastasi kuvaamalla kiinnekohdan: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja” (Luuk. 5:10). Siinä hetkessä pelko poistui ja Pietarin elämä muuttui kertarysäyksellä.

Pietarin nimi löytyy opetuslasten luettelosta aina ensimmäisenä. Hän sai todistaa Jairuksen tyttären kuolleista herättämisen ja Kristuksen kirkastumisen Taborin vuorella. Käännekohdat seurasivat toinen toistaan, pelkokin palasi. Viimeisellä aterialla Jeesus ilmoitti, että yksi opetuslapsista kavaltaisi Hänet. Silloin Pietari totesi hädissään: ”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu” (Matt. 26:33). Tähän Jeesus: ”Totisesti, tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut” (Matt. 26:34). Tiedämme, että näin myös kävi. Myöhemmin Pietaria kuvataan viisaana ja dynaamisena seurakunnan opettajana ja johtajana. Pietari oli kallio, jolle Kristus rakensi kirkkonsa.

Pietarin elämässä kantoivat useaan otteeseen Jeesuksen sanat: ”Älä pelkää.” Pelko on hallitsematon tunne. Joskus se hiipii hiljaa sisimpäämme. Toisinaan se pyyhkäisee ylitsemme yllättävänä ja voimallisena. Muun ohella vastoinkäymiset, ihmisten julmuus ja oma syyllisyys saavat meidät pelkäämään. Tunnistammeko itsestämme samantyyppisiä piirteitä kuin Pietarilla, joka oli yhtä aikaa heikko ja luja, taistelija ja pelkuri?

Psykologit kuvaavat, että suurissa muutoksissa ihminen käy läpi neljän perustunteen aallon: pelon, vihan, surun ja ilon. Pelolle tyypillistä on mahdollisuuksien kaventuminen tai sokeus eri vaihtoehdoille. Viha kohdistuu usein paitsi muutokseen myös muutoksen taustalla vaikuttaviin henkilöihin. Vanhasta luopuminen synnyttää surun. Kaiken tämän jälkeen muutos voi tuoda ilon, uuden innon ja toiveikkaan suhtautumisen tulevaisuuteen. Ehkäpä Pietarikin elämänsä käännekohdissa kävi pelon jälkeen läpi myös vihan, surun ja ilon.

Jeesus toteaa Pietarille ja toteaa meille muutosten maailmassa: älä pelkää. Useaan kertaan ja painokkaasti Vapahtajamme puhuu nimenomaan turvallisesta Jumalasta. Jeesus muistuttaa, että ”varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset” (Matt. 10. 29-31). Saamme kiinnittyä lujasti siihen, että on olemassa jotain paljon suurempaa kuin meidän pelkomme.

 

Kiinnekohta 4: Määränpää kirkkaana mielessä

Mutta kyllä Raamatusta pelottomuuttakin löytyy. Apostoli Paavalia kuvataan joissain yhteyksissä nimenomaan pelottomana Jumalan palvelijana. Paavali, aiemmalta nimeltään Saul, oli oppinut juutalaisen uskon puolustaja ja teltantekijä. Hän vihasi ja vangitsi kristittyjä ja organisoi heihin kohdistettuja vainoja.

Hänen elämänsä käännekohta tapahtui Damaskoksen tiellä. Taivaasta leimahti yllättäen valo. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” Saul kysyi: ”Herra, kuka sinä olet?” Ääni vastasi: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat” (Apt. 9:4-5). Hänen käskettiin mennä kaupunkiin, missä hän saisi lisäohjeita. Saul kastettiin ja hänestä tuli Pyhän Hengen täyttämä uusi ihminen. Tästä juutalaiset tyrmistyivät ja päättivät surmata hänet. Hän pakeni ja ryhtyi yksinäisyydessä rukoillen valmistautumaan lähetystehtävään.

Paavali perusti useita kristillisiä seurakuntia, lähetystyönsä ja kirjeidensä kautta hän oli yksi alkukirkon vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Tosin itse hän piti itseään vähäisimpänä kaikista apostoleista. Herra ilmestyi Paavalille useita kertoja. Jumala teki ihmeitä ja voimatekoja Paavalin kautta.

Mutta Paavali joutui myös vainotuksi ja vangituksi, haaksirikkoihin ja ryöstäjien käsiin, kärsi nälkää ja kylmää. Kaiken keskellä hän tiedosti vahvasti, että ”Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta” (Ap.t. 14:22). Mutta myös hänen elämänsä ahdinkoihin ja muihin käännekohtiin liittyi kiinnekohta: päämäärätietoisuus. Hän jätti mielestään sen, mikä oli takana ja ponnisteli sitä kohti, mikä on edessä. Filippiläiskirjeestä: ”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen” (Filip. 3:14).

Elämänsä päivien käydessä vähiin Paavali kirjoitti pimeästä vankikammiosta Timoteukselle: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele.” (2 Tim. 4:6-8) Roomalaisen lain mukaisen oikeudenkäynnin jälkeen Paavali tuomittiin kuolemaan ja mestattiin.

Omassa arjessamme päämäärä joskus unohtuu tai vaikuttaa epäselvältä. Havittelemme jotain, mitä itsekään emme osaa aina määritellä. Tavoittelemme sitä, minkä katekismus määrittelee ”omaksi jumalaksi”. Luulemme, että raha, valta ja kunnia suojaavat meitä (Katekismus 1. käskyn selitys). Etsimme elämyksiä — jopa itsekkäästi, toiselta riistäen. Paavalin henkilöhistoria muistuttaa meitä väkevästi siitä, että Jumalan valtakunta murtautuu keskellemme jo nyt, mutta tässä hetkessä ei ole kaikki, vaan elämällämme on päämäärä. Tuohon päämäärään saamme katseemme kiinnittää.

 

Kiinnekohta 5: Ainoa todellinen turva

Paavalin elämästä voimme oppia, että päämäärätietoisuuteen liittyy olennaisesti taju elämän hauraudesta ja haavoittuvaisuudesta. Siitä meitä muistuttaa jatkuva uutisvirta. Silmiemme eteen piirtyy kuvia suuronnettomuuksista, henkirikoksista, tapaturmista, sodista, nälänhädästä, terroriteoista, maanjäristyksistä, myrskyistä ja tulipaloista. Meillä on omat unelmamme ja oma käsityksemme siitä, millaista on hyvä elämä. Harvoilla tuohon unelmaan kuuluvat sairaudet ja onnettomuudet, ristiriitaisuudet ja pettymykset, väsymys ja katkeruus, tuhoutunut toivo. Tai ikävät yllätykset.

Omassa mielenmaisemassani tämän alkukesän ehkäpä koskettavin hetki oli juuri ikävä yllätys, käännekohta, jota seurasin sivusta — televisioruudun äärellä. Uskon, että moni teistä kuulijoista jakaa kokemuksen kanssani: pysähdyttävän tapauksen jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuista. Tähän on monissa puheissa jälkikäteen viitattu. Lyhyt, mutta pieneltä ikuisuudelta tuntuva hetki. Suomen avausottelussa vastustajan pelaaja lyyhistyy maahan, lääkintähenkilökunta saapuu kentälle, paineluelvytys alkaa, defibrillointi, stadion hiljenee. Moni ristii kätensä. Moni suuntaa katseensa kohti taivasta. Joku tekee ristinmerkin. Kaikki se, mikä pelikentällä oli hetki sitten tuntunut tavoittelemisen arvoiselta, oli nyt yhdentekevää. Kaikki sai uuden merkityksen. Siinä hetkessä kiteytyi, mitkä asiat oikeasti ovat elämässämme tärkeitä.

Elämän kiinnekohdat nousevatkin arvoonsa juuri sen raskaimmissa käännekohdissa. Tiedämme suunnan, mistä pyytää apua silloin, kun joku on hengenvaarassa. Hätä panee huutamaan avukseen Herraa ja toivomaan, että Jumala kuulee. Uskomme mukaan ihmisen ainoa todellinen turva on Jumala, joka on luonut kaiken ja jonka lahjaa on elämä ja kaikki muu hyvä mitä meillä on (Katekismus 1. käskyn selitys). Ihmiselämä on täysin Jumalan varassa. Kuten Job toteaa: ”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa” (Job 42:2). Se, minkä luulimme olevan mahdotonta tai sattumaa, osoittautuukin ainoaksi mahdollisuudeksi ja Jumalan suunnitelmaksi.

Jatko-opintoihini liittyen opiskelin tulevaisuudentutkimusta. Erityisesti kulttuurisen muistin ja yhteiskunnan muutoksen näkökulmista. Tulevaisuuden tutkimuksessa peruslähtökohtana on, että tulevaisuus ei ole ennustettavissa. Voimme muodostaa mielikuvia ja käsityksiä vain siitä, millaisia tapahtumia saattaa olla edessämme. Voimme pohtia sitä, mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan. Voimme vaikuttaa tulevaisuuteen teoillamme ja valinnoillamme. Sen vuoksi on tärkeää tietää, mikä on mahdollista, mikä on todennäköistä ja mikä on toivottavaa. Tulevaisuuden tutkimus siis tunnustaa, että historian kulku ei ole koskaan yllättävistä käänteistä vapaata. Siksi monta kertaa elämämme mittaan joudumme kysymään: Miten meidän käy, miten minun käy?

Kuten edellä jo totesin, kristityn näkökulmasta tulevaisuuteen liittyy yksi varma piirre: mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta. Vastoin epäilyjäkin saamme luottaa siihen, että Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä. Myös siinä mikä tuntuu pahalta ja kohtuuttomalta voi olla Jumalan tahdosta kypsymässä jotain uutta, joku hyvä tarkoitus meidän tai tämän maailman parhaaksi. Asialla on myös kääntöpuoli: Jumalan lupausten mukaan on varmaa, että Hyvyyden voima kannattelee meitä uskollisesti omista voimistamme tai tuntemuksistamme riippumatta. ”Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava” (Hepr. 10:23).

 

 

 

Kiinnekohta 6: Usko vaikuttaa rakkautena

Siionin virret ovat sukupolvesta toiseen välittäneet Jumalan hyviä lupauksia ja herännäisyyden perinnettä. Virret ovat tulkinneet ihmisten tuntoja arjessa ja kriiseissä. Niissä soi väkevänä viesti, että voimme uskoa Jumalaan yksinkertaisesti siksi, että hän on Jumala. Ennen jokaista elämämme käännettä ja jokaisen käänteen jälkeen. Psalmilaulajan tavoin saamme luottaa, että Jumala muistaa ikiaikaisen hyvyytensä, eikä unohda olevansa ihmisille laupias ja armollinen (Psalmi 25:6).

Ihmisinä emme jaksa aina elää niin kuin ymmärrämme, että olisi oikein. Siksi monissa käänteissä pelkäämme, että armo loppuu kesken. Armo kuitenkin riittää ja se on — nyt ja aina — avarampi kuin armottomien ihmisten tuomio. Siksi meidän ei ole syytä katsoa itseämme: ei uskomme määrää tai laatua, ei parannuksenteon ankaruutta tai katumuksen syvyyttä, ei laskea hyviä tekoja. Keskiössä ei ole ihmisen vahvuus tai usko vaan Herramme Jeesus Kristus. Jotta jaksaisimme, tarvitsemme elämässämme monenlaisia kiinnekohtia, mutta pelastuksen kysymyksessä syntisen ihmisen ainoa kiinnekohta on Kristuksen rakkaus.

Tämän raamattutunnin aikana olemme tarkastelleet viittä käännekohtaa ja niihin liittyviä kiinnekohtia, joista ihmiset ovat saaneet voimaa elämäänsä. Aluksi kysyin, millainen on tulevaisuutemme koronan runtelemassa maailmassa. Ajattelen, että Jeremian välittämä lupaus rukousten kuulemisesta, Aabrahamin uusi suunta, Pietarin pelkoihin saama lohdutus, Paavalin päämäärätietoisuus, tähtipelaaja Eriksenin tapaus ja tulevaisuudentutkimuksen jättämä tila historian Herralle antavat eväitä tuohon kysymykseen vastaamiselle.

Lopuksi haluan nostaa esiin vielä yhden kiinnekohdan. Kuudes elämämme kiinnekohta on se, että usko ilmenee ja vaikuttaa rakkautena. Jumalan rakkaus saa meidät tekemään toisille niin kuin Jumala on tehnyt meille. Lähimmäisen rakastamisen käsky koskee meitä jokaista yhdessä ja erikseen. Katekismuksessa todetaan, että kekseliäs rakkaus etsii kaikissa tilanteissa tavan palvella (Katekismus, 10. käskyn selitys). Meidän tulee suojella, puolustaa ja rakastaa paitsi kaikkein lähimpiä, myös laajemmin arjessa kohtaamiamme ihmisiä. Tehtävämme on kantaa vastuuta yhteiskunnasta, kirkosta, koko maailmasta ja ihmiskunnasta — eikä vähiten niistä, jotka tällä hetkellä kärsivät eniten.

Kalliit ystävät. Kristuksen rakkaus riittää. Herra antaa tulevaisuuden ja toivon. Yhdessä me selviämme siitä, mikä on edessä.