Siioninvirsissä on sitä jotakin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Siioninvirsissä on sitä jotakin

Lapsikuorolaiset olivat mukana toteuttamassa lapualaisten lempivirsiä, joita veisattiin herättäjäjuhlien hyväksi tuomiokirkossa.

- Kyllä Siioninvirret ovat sitten mahtavia. Niissä on niin komea sävel ja vaikuttavat sanat.

Tähän erään seurakuntalaisen toteamukseen yhtyi moni Lapuan tuomiokirkossa sunnuntai-iltana.

Kirkossa veisattiin tunnettujen lapualaisen lempivirsiä. Herättäjäjuhlien talkootoimikunta oli kutsunut muun muassa kaupunginjohtajan, tuomiorovastin sekä kirkkovaltuuston ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajat esittelemään lempivirtensä seurakuntalaisten veisattaviksi.

Illan aikana selvisi, minkälaisessa tilanteessa on syntynyt Siioninvirsi 297, jonka yksi säe on kesän herättäjäjuhlien tunnus ”Tule, Kristus, huomiseenkin”.

Sanat toi aikoinaan Jaakko Elenius kanttori Paula Pääkköselle yhdessä muutamien muiden uudisvirsien kanssa. Pääkkönen sai neuvon säveltää ja häneen kolahti jurvalaisen apteekkarin Päivi Niemistön kirjoittama virsi.

- Arkihuolten alla, tiellä vaikealla taaskin taivallan. Tämä virsi nostaa esille tavallisen arjen. Siinä on herännäisyyden keskeisiä asioita, herännäisyyden sydänääniä, totesi Pääkkönen.

Virsi jäi Niemistön ainoaksi. Hän kuoli 43-vuotiaana, Isonkyrön herättäjäjuhlien alla.

Kaupunginjohtaja Arto Lepistön lempivirsi on jykevä ”Jumala ompi linnamme”.

- Tällä virrellä lähetettiin sotilaat rintamalle Tuntemattomassa sotilaassa ja tästä virrestä on alkanut lapsuuskodissani aina joulurauha, Lepistö kertoi.

Tuomiorovasti Matti Salomäen lempivirsi on SV 167: ”Vaikka polku näin nousee vastamaata”. Siitä löytyy hänelle rohkaisua ja voimaa jopa maratonin raskaimmilla taipaleilla.

Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Lenaa Äystö muisteli lempivirtensä myötä kesäiltoja lapsuuskodissaan, kun isä palaili peltotöistä ja äiti iltalypsyltä. Irja Hiironniemen kirjoittama SV 289 huokuu Äystön mukaan kiitollisuutta ja nöyrää luottamusta Luojaan.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Kai Pöntistä puhuttelee yksi siioninvirsien ja erityisesti Aholansaaren rippikoululaisten ikisuosikeista: ”Oi Herra jos mä matkamies maan. Vaikuttavimmillaan virsi on soinut suvun läheisten hautajaisissa.

Virsi-illan vaikuttava päätös oli juhlatoimikunnan puheenjohtajan Juha Ikolan laulama SV 313: Viimeisen laulun vielä laulan. Se oli samalla rukous ja siunaus kirkkoon kokoontuneelle seurakunnalle.