Tanja Roiha

Puhe pdf-muodossa

Lauantai 3.7.2021
aamuseurat klo 8.30
Tanja Roiha

Rippikoulun jälkeen nuori antoi palautetta, että häntä oli leirillä katsottu jollakin sellaisella tavalla, joka oli tuntunut erityiseltä. Toinen leiriläinen puhui siitä, että oli löytänyt leirillä rohkeuden katsoa silmiin toista ihmistä. Kolmas kertoi, että vastaantulijan hymy oli lämmittänyt ja tuonut turvallisen olon ja tunteen hyväksytyksi tulemisesta. Nämä eri tilanteissa kuulemani kommentit liittyvät kokemukseen nähdyksi tulemisesta.

Leiriolosuhteissa nähdyksi tuleminen voi olla helpompaa, kuin kotioloissa. Siksihän leirille on tultu, että tutustutaan uusiin ihmisiin ja opetellaan ja pohditaan elämää yhdessä tässä ajassa ja tämän ajan yli. Leirillä, jossa ei vielä itse tunne muita ja on kova tarve tulla päästä mukaan porukkaan, on helppo pitää mieli avoimena ja tutkia, kuka tuo ihmeellinen vastapäätä istuva ihminen oikein on.

Toisen ihmisen voi silloin nähdä vähän samalla tavalla, kuin rakastuneena; voi katsella toista silmiin tuntikausia, hiukan vaaleanpunaisten lasien läpi, valmiina olemaan toisen puolella, vaikka mitä tapahtuisi. Tai vastasyntynyttä pientä lasta, suurta ihmettä, ensimmäisiä kertoja katsellessa.

Ja toisinaan silmämme eivät avaudu heti uudelle ihmiselle, etenkin jos hän vaikuttaa kovin erilaiselta meidän silmissämme. Ajattelen, että ehkä tässäkin suurimpana vaikuttimena on, millaisena näemme itsemme. Miten meitä on aikanaan katsottu. Mikäli se katse on kääntynyt poispäin ratkaisevalla hetkellä, tai ollut poissaoleva, väsynyt, olemme saattaneet tehdä siitä johtopäätöksiä itsestämme. Tällöin saatamme helposti pitää toista ihmistä uhkana. Mikäli taas meitä on ollut vastassa silmäpari, joka on viestittänyt lämpöä ja hyväksytyksi tulemista, meille on muodostunut turvallinen suhtautuminen maailmaa kohtaan. Silloin on helpompi sietää myös toisen erilaisuutta.

Mutta ajan kuluessa unohdamme, miten ihmeelliseltä uusi ihminen tuntui tutustuessa. Kadotamme kyvyn katsoa toista kuin ensimmäistä kertaa. Toisesta tulee arkipäiväisen tavallinen ja kuvittelemme tietävämme jo etukäteen, mitä toinen ajattelee, sanoo tai tekee seuraavaksi. Mutta veikkaan, että jokaisen arkiminän alla muhii aivan toisenlaisia ajatuksia ja tunteita, joita hän ehkä piilottelee, pelkää tai ei kykene tuomaan esiin. Itseasiassa aika useasti tyytymättömyyden ja kiukun taustalla on pelkoja, joista ei uskalleta puhua ääneen.

Olen sitä mieltä, että katsomista, siis todella katsomalla katsomista, ja toisen ihmisen näkemistä voi opetella. Parhaiten oppii näkemään läheisessä ihmissuhteessa. Sellaisessa, jossa täydellisen kuvan sijaan voikin näyttää toiselle niitä puolia, mitä haluaisi peitellä ja piilottaa. Sellaisessa suhteessa, jossa toinen ottaa juuri sen piilotetun ja pelätyn vastaan. Minä ajattelen, että tällainen suhde voisi olla myös ihmisen ja Jumalan välillä.

Raamatun alkulehdillä on kertomus ihmisistä, jotka väistävät Jumalan ja toistensa katsetta. Aatami ja Eeva tulevat paratiisissa tietoisiksi omasta alastomuudestaan. Samassa heihin iskeytyy häpeä ja syyllisyys, joka määrittää ja muuttaa heidän suhtautumistaan itseensä. He piiloutuvat Jumalan katseelta ja alkavat varjelemaan itseään. Samalla jotakin heistä häviää. Täydellinen alku, symbioosi Jumalan kanssa rikkoutuu, ja kuvaan astuu epäilys, häpeä ja piiloutuminen. Tämä tuttu kertomus on mielestäni hyvin osuva kuvaus siitä, millaista on olla ihminen; yhtä aikaa Jumalan kumppani ja kuva, ja samalla vajavainen ja syntinen, erillinen muista.

Mutta miltäköhän elämämme näyttää Jumalan silmin katsottuna? Miltä sinun elämäsi näyttää lintuperspektiivistä katsottuna, kaikkine päivittäisine askareinesi, toiveinesi, ristiriitoinesi ja yhteentörmäyksinesi? Miltä mahtaa tuntua Jumalasta, joka on ihmistä suurempi, mutta joka samalla hengittää meidän sisällämme ahdistustamme, pelkojamme, vihaamme, joka on Jumalan olemukselle, rakkaudelle, jos ei vierasta, niin ainakin tuskallista. Miltä mahtaa tuntua Jumalasta oma armottomuutemme, jolla välillä itseämme tarkastelemme? Jumalasta, Kristuksesta, joka syntyi itse ihmiseksi ja tietää millaista ihmisyys on ja haluaa ottaa meidät vastaan kaikkien puolinemme, jotta tulisimme nähdyksi Jumalan silmin, kallisarvoisina.

Kysymys nähdyksi tulemisesta koskettaa meitä kaikkia, mutta se on erityisen tärkeä aihe meille, jotka teemme nuorisotyötä. Emme halua lisätä nuoren taakkaa, häpeää tai mielenterveydellisiä ongelmia, joita hän saattaa helposti kokea omasta identiteetistään, kehostaan tai olemuksestaan. Haluamme olla välittämässä nuorelle nähdyksi tulemisen tunnetta ja kertoa, millainen hän on Jumalan silmissä. Se tarkoittaa, että tuemme nuoren oikeuksia tulla mukaan sellaisena ihmisenä, kuin hän itse itsensä määrittelee. Suomen evankelisluterilainen kirkko julkaisi kesäkuun lopussa kannanoton sateenkaarinuorten hyvinvoinnista seurakunnissa. Kannanotossa todetaan, että jokaista ihmistä tulisi kohdella kunnioittavasti, etteivät ihmisoikeudet ole mielipiteen asia. Tässäkin on kyse laajemmin siitä, millaisin katsein toista katsotaan. Onko se katse, joka sanoo, että sinussa on jotakin perustavanlaisesti vialla? Vai katse, joka sanoo, sinä olet minun silmissäni kallisarvoinen, Jumalan sovittama ja rakas.

Tämän takia toimimme aktiivisesti syrjinnästä vapaan ja turvallisen tilan rakentamisen puolesta, jotta kenenkään katse ei vahingoittaisi toista eikä kukaan joutuisi kääntämään katsettaan pois. Tässä ei ole lopulta kyse teologiasta, ei liioin mielipiteistä, vaan siitä, mitä ymmärrämme aikamma psykologisesta ja lääketieteestä. Tämä ei ole kuitenkaan se asia, mikä meitä erottaa Jumalasta, sillä jokainen meistä on tuon alkukertomuksen tavoin Jumalaa paennut. Älkäämme antako näiden asioiden tulla meidän ihmistenkään väliin. Kun me nuorisotyössä sanomme, sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin, niin voisiko tämä slogan tarkoittaa konkreettisesti sitä, että jokainen saa tulla Jumalan kasvojen eteen ilman pelkoa ja luottaa siihen, että lähtökohtaisesti juuri sinut kutsutaan ja halutaan rakastavan katseen eteen, ei häpeillen ja paeten, vaan tasaveroisena syntisenä.

Vastausvirtenä Siionin virsi 20