Perjantai 8.7., Matkamiehen iltarukous klo 19.30, Reijo Liimatainen

Lataa puhe pdf:nä tästä.

Vielä on juhlien ensimmäinen päivä, joten vieläkin on syytä sanoa: Tervetuloa! Toivotan tervetuloa vantaalaisena asukkaana. Toivotan tervetuloa oikein tyypillisenä ikäluokkani vantaalaisena. En ole täältä kotoisin.

Juhlakentän alttarin takana on pieni metsikkö. Sen takana on kylä, jonka nimi on Rajatorppa. Sieltä löysin kotini 32 vuotta sitten. Nyt kotini on toisella puolalla Vantaata. Asun tiellä, jonka nimi on Rajarinne, sinne pääsee Rajatietä pitkin. Raja on siis seurannut elämässäni koko Vantaalla oloni ajan.

Kahden maan kansalainen pitää sisällään ajatuksen rajasta. On se sitten kuoleman raja, kasteessa piirtyvä raja tai valtakunnan tai maanosan raja.

Maailma ja elämä tuntuvat uhkaavilta. Laitetaanko rajat kiinni?

- Ei laiteta. Näin kuuluu — ja pitää kuulua — kristittyjen vastaus.
- Ei laiteta, vaikka pelottaa.

Körttien keskuudesta olen poiminut talteen ajatuksen: silloin kun eniten pelottaa, silloin pitää tulla yhteen. Erityisesti silloin, kun ihmiset, sairaudet tai omat mokat aiheuttavat sellaisen pahan olon, että tekee mieli laittaa ovet lukkoon ja valot pois, sillioin juuri pitää tehdä toisin.

- juuri silloin tulee muistaa kristinuskon tärkeä viesti,
- juuri silloin kuuluu noudattaa Jeesuksen mallia.

Se on muuta, kuin mitä tämä maailma tai omat tunteet ensiksi tarjoavat. Ei seurata yleistä mielipidettä, vaan toimitaan Jeesuksen mallin mukaan. Ei toimita myöskään iltapäivälööppien eikä somemaailman lakien mukaan, jossa elämässään epäonnistunut vielä julkisesti häpäistään.

Oviaan tai rajojaan sulkevaa ei myöskään pidä syyllistää eikä häpäistä. Sulkeutumisen reaktio on hyvin ymmärrettävä. Inhimilliseksikin sitä voisi kutsua. Paitsi että tuo reaktio on kotoisin aivojen mantelitumakkeesta. Siitä joka on yhteistä koko eläinkunnan aivoille aina matelijoista alkaen.
Mantelitumake nimittäin antaa kaikkiin kohtaamistilanteisiin murto-osasekunnissa alitajuisia käskyjä. Valikossa on neljä vaihtoehtoa, neljä F:ää: fight, fly, food, fuck. Niitä ei siis erityisesti ehdi ajatella. Tulevat luonnostaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Se, että kohtaamistilanteisiin olisi muitakin vaihtoehtoja, kuin nuo neljä F.ää, vaatii ihmisen taitoja. Niitä taitoja, joilla homo sapiens -laji nousi vuosimiljoonien kuluessa savannin saalisoliosta maailman kuninkaaksi. Niitä ominaisuuksia on kahdeksan. Ne ovat usko, toivo, rakkaus, myötätunto, ilo, kunnioitus, kiitollisuus ja anteeksiantamus. Nämä ovat aivotutkijoiden johtopäätöksiä siitä, mitä ihmisaivojen kuorikerrokset tuottavat.

Vaatii siis vuosituhansien oppimisketjun, että kohtaamistilanteissa tulevat vaihtoehdoiksi liittyminen, vuorovaikutus, kiinnostus ja keskustelu. Onkohan niin, että kulttuurien kohtaamisissa nämä ovat aina erikseen opeteltavia asioita?

Tätä oppimisen ketjua tukevat kristillinen ihmiskäsitys ja Jeesuksen malli. Kun eniten pelottaa, silloin tullaan yhteen. Turvaa rakennetaan pysyvämmin sisään kutsumalla kuin ovia sulkemalla.

Tämän vuosikymmenen olen saanut seurata vantaalaista seurakuntaelämää enemmän seurakuntalaisen kuin seurakunnan työntekijän roolista. Olen iloinnut henkisten ja asenteellisten ovien avautumisesta. Vaikka rahojen ja resurssien vähentyminen on aiheuttanut huolta ja pelkoa, asenteellisia ovia ei olla suljettu, vaan päinvastoin tietoisesti avattu monenlaisille ihmisille. Lähiseurakunnan kirkonpenkit ovat parhaimmillaan meillä monenkirjavia. Kotiseurakuntani kirkossa saa useimmiten simultaanitulkkauksen englannin kielelle ilman suuria järjestelyjä. Monet rajat ylittyvät, kun myötätunto, ilo ja kunnioitus pääsevät ilmentämään uskoa, toivoa ja rakkautta. Mukana on vielä Inkerin mummojen elämänkokemus, jossa yhteen tuleminen ja yhdessä veisaaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. Näemme omin silmin joka sunnuntai, mitä ovat kiitollisuus ja anteeksiantamus.

Armon asialla vaativassa maailmassa.